Verkkouutiset

Carl Bildt: Sota ei ratkea äänestämällä – Vladimir Putin haluaa hajottaa Ukrainan

Presidentti Vladimir Putinin idea saa Ruotsin ex-pääministeriltä kylmää kyytiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsin entinen pääministeri Carl Bildt varoittaa kuvittelemasta, että Ukrainan sota olisi ratkaistavissa Donbassissa järjestettävällä kansanäänestyksellä. Bildt viittaa julkisuudessa olleisiin tietoihin, jotka kertovat Venäjän presidentin Vladimir Putinin väläyttäneen tällaista mahdollisuutta amerikkalaiskollegalleen Donald Trumpille taannoisessa huipputapaamisessa Helsingissä.

– Vahvistamattomien raporttien mukaan Trump olisi vastannut pyytämällä, että Putin ei julkistaisi ajatusta, vaan jättäisi aikaa sen punnitsemiseen. Putinin ilmeinen ehdotus on kuitenkin perusteellisen kelvoton, European Council on Foreign Relations -ajatushautomon (ECFR) verkkosivuilla kirjoittava Bildt toteaa.

Hän pitää sinänsä myönteisenä sitä, että Putin näyttää hänen mukaansa ymmärtäneen Donbassista vetäytymisen ja Novorossija-narratiivista luopumisen välttämättömyyden. Hän sanoo Itä-Ukrainaan luotujen niin sanottujen Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen tukeutuvan joka suhteessa Kremliin.

– Hankkeesta on tullut Venäjälle poliittinen nöyryytys, taloudellinen taakka ja maan ulkopoliittisten ambitioiden valtaisa este.

ECFR:n puheenjohtajistoon kuuluva Bildt on yksi Ruotsin kansainvälisesti arvostetuimmista poliitikoista. Hän on toiminut muun muassa maansa pääministerinä 1991–94 ja ulkoministerinä 2006–14.

Venäjän pitäisi katsoa peiliin

Bildt muistuttaa presidentti Putinin ehdottaneen aiemmin myös YK:n rauhanturvaoperaatiota Itä-Ukrainaan.

– Ehdotuksella ei ollut paljonkaan tekemistä Minskin sopimuksen täytäntöönpanon ja kriisin ratkaisemisen kanssa. Sama pätee todennäköisesti myös kansanäänestykseen, Bildt sanoo.

Olennaista olisi hänen mukaansa se, mistä äänestettäisiin. Putin on useaan otteeseen todennut, että Venäjä ei tavoittele Donbassin liittämistä osaksi omaa aluettaan. Itsenäisen valtion muodostamiseen taas ei ole edellytyksiä, vaikka Donetskin ja Luhanskin niin sanotut kansantasavallat sellaisina esiintyvätkin.

Todennäköisimmäksi vaihtoehdoksi jää, että Putinin mielessä on Donbassin jonkinasteinen autonomia, jollaista venäläisissä puheenvuoroissa on aiemminkin väläytelty, Bildt arvioi.

– Jotkut ajattelijat Kremlissä saattavat haaveilla Donbassista, jonka ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja olisi riippumaton Ukrainan linjasta. Heidän olisi siinä tapauksessa syytä katsoa itseään peilistä: Venäjä on federaatio, mutta se ei suo vastaavia oikeuksia yhdellekään alueistaan, kuten ei mikään muukaan eurooppalainen valtio.

Putin pyrkinee Bildtin mukaan Donbassin irrottamiseen Ukrainan taloudesta ja sen liittämiseen hänen luomansa Euraasian unionin jäseneksi. Se kuitenkin loukkaisi Ukrainan alueellista koskemattomuutta sekä herättäisi voimakasta vastustusta alueen muiden keskeisten taloudellisten toimijoiden taholta.

Muitakin isoja kysymysmerkkejä

Putinin ehdotukseen kansanäänestyksestä liittyy Bildtin mukaan myös muita vakavia ongelmia. Epäselvää on muun muassa se, kenen valvonnassa mahdollinen kansanäänestys järjestettäisiin.

– Putin arvatenkin suosisi Kremlin tukemia kapinallisjohtajia, minkä muut osapuolet ilmeisistä syistä torjuisivat, hän huomauttaa.

Lisäksi olisi ratkaistava, keillä olisi oikeus äänestää Donbassin kohtalosta.

– Putin todennäköisesti haluaisi, että äänestykseen osallistuisivat yksinomaan Donbassin kapinallishallinnon hallitsemilla alueilla elävät ihmiset, Bildt arvioi.

Tätä olisi hänen mielestään mahdotonta hyväksyä, sillä sodan jaloista on paennut noin 1,7 miljoonaa ihmistä muualle Ukrainaan. Merkittävä määrä pakolaisia on sijoittunut myös muihin maihin Ukrainan rajojen ulkopuolelle.

Kansanäänestyksen järjestäminen niin, että myös alueelta paenneet voisivat siihen osallistua, olisi Bildtin mukaan vaikeaa, mutta ei missään nimessä mahdotonta. Se kuitenkin edellyttäisi äänestyksen toteuttamista jonkin kansainvälisen organisaation täydessä valvonnassa.

Mieluummin vapaat vaalit

Vaikka kansanäänestykseen liittyviin käytännön kysymyksiin löytyisikin ratkaisu, Bildt ei usko, että sen avulla kyettäisiin vastaamaan Donbassin alueen hallinnon perustavanlaatuisiin haasteisiin. Minskin sopimuksen mukainen etenemistapa onkin hänen mielestään suositeltavampi vaihtoehto.

– Se ei luo perustaa kansanäänestykselle, vaan vaaleille. Niissä Donetskin ja Luhanskin alueiden ihmiset saisivat valita johtajat, jotka sitten neuvottelisivat Kiovan kanssa vallan hajauttamisesta tai autonomiasta, hän sanoo.

Vaalienkaan järjestäminen ei olisi yksinkertainen asia, vaan kyse olisi Bildtin mukaan pitkällisestä prosessista, joka vaatisi myös kansainvälisen yhteisön suoraa panosta. Se on hänen mielestään silti Putinin ehdottamaa kansanäänestystä olennaisesti realistisempi malli.

– Kansanäänestys ei juuri edistäisi väkivallan lopettamista eikä Ukrainan vakauden palauttamista, hän toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)