Verkkouutiset

Business Finland toimi lainvastaisesti

Säätiöiden ja yhdistysten jättäminen Business Finlandin koronarahoituksen ulkopuolelle oli lainvastaista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen sosiaali ja terveys ry kanteli vuosi sitten keväällä Business Finlandin päätöksestä jättää koronaepidemian takia talousvaikeuksiin ajautuneet säätiöt ja yhdistykset häiriörahoituksen ulkopuolelle. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies toteaa Business Finlandin menettelyn olleen lainvastainen.

Kantelussa SOSTE muistutti, että Suomessa on lähes tuhat yhdistystä ja säätiötä, jotka tuottavat sosiaali- ja terveyspalveluja liiketoiminnan muodossa, jotka toimivat markkinoilla samalla tavoin kuin yhtiömuotoiset palveluntuottajat.

Koronaepidemian vuoksi talousvaikeuksiin ajautuneet toimijat olivat tiedustelleet Business Finlandilta mahdollisuutta hakea liiketoiminnan kehitysrahoitusta koronaepidemian aiheuttamassa häiriötilanteessa. Järjestöjen saama yksiselitteinen vastaus on, että rahoitusta ei myönnetä yhdistyksille ja säätiöille.

Torstaina antamassaan päätöksessä eduskunnan apulaisoikeusasiamies toteaa, että ”säätiöiden tai yhdistysten jättäminen häiriörahoituksen ulkopuolelle ei ole ollut valtionavustuslain mukaista”.

Apulaisoikeusasiamiehen päätöksessä todetaan myös, että ”valtionavustuslain mukaisen tuen saamiseen oikeutettujen taloudellisen toiminnan harjoittajien ei voida lain mukaan edellyttää tavoittelevan voittoa”. Apulaisoikeusasiamies on osoittanut ohjeistuksen Business Finlandille ja työ- ja elinkeinoministeriölle.

– Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen päätös on yhdistyksille ja säätiöille tärkeä ja merkittävä. Apulaisoikeusasiamies yhtyy SOSTEn näkemykseen siitä, että yhteisömuodolla ei pitäisi olla mitään vaikutusta julkisista varoista myönnettävien yritystukien myöntämiseen, toteaa SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas.

Hänen mukaansa ratkaisu on tärkeä.

– Jatkossa elinkeinotoiminnan kehittämiseen järjestöille on myönnettävä tukea samoin perustein kuin yhtiöille. Tämä päättää pitkän eriarvoisuuden kauden, jossa järjestölähtöiset toimijat eivät ole tähän saaneet rahaa kehittämiseen mistään. Se on tosi iso juttu, joka muuttaa nykyistä järjestelmää, Kiukas sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)