Murhayrityksen kohteeksi joutuneen oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin vangitseminen on nostattanut eri puolilla Venäjää protestiaallon, jonka veroista maassa ei arvostetun brittiläisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tutkijan James Sherrin mukaan ole Vladimir Putinin kaudella aiemmin koettu.
Sama koskee hänen mukaansa viranomaisten poikkeuksellisen kovaotteisia vastatoimia massapidätyksineen.
Venäjällä on nähty laajamittaisia mielenosoituksia myös vuosina 2011–2012, 2017 ja 2019, mutta nyt kyse on Viron ulkopoliittisessa instituutissa työskentelevän Sherrin mukaan monessa suhteessa uudenlaisesta ilmiöstä.
– Nämä eivät ensinnäkään ole Moskovan protesteja. Moskovalaiset muodostivat vain 20 prosenttia kokonaisuudesta, Sherr kirjoittaa virolaisessa Diplomaatia-lehdessä.
– Toiseksi, Navalnyista on tullut kansallinen hahmo. Hänen muuttumisessaan metropolipersoonasta kansalliseksi vedenjakajaksi muodostui hänen osallistumisensa valtakunnallisiin duuman vaaleihin ja paikallisvaaleihin syyskuussa 2020 huipentuen menestykseen Novosibirskissa ja saavuttaen kliimaksinsa Tomskissa tapahtuneen myrkyttämisen myötä, hän toteaa.
Protestit eivät myöskään enää ilmennä vain korruptionvastaista taistelua, vaan venäläisiä ajavat hänen mukaansa kaduille nyt myös romahtanut hyvinvointi, koronaviruspandemia, viranomaisten laajamittaiset väärinkäytökset ja vaalivilppi sekä yhä syvempi suuttumus vallanpitäjien rikolliseksi koettua toimintaa kohtaan.
Kremlin järjestelmä horjuu jo
Sherrin mielestä Navalnyi ei tähänastisen toimintansa perusteella vaikuta niinkään poliittiselta johtajalta kuin vallankumoukselliselta marttyyriltä. On siis mahdollista, että vankilassa istuvan Navalnyin ympärille ryhmittynyt liike vähitellen hajoaa.
Venäjän tulevaisuuden arvioimiseksi Sherr kehottaakin katsomaan menneisyyteen.
– Valtaa ja vallan väärinkäyttöä on Venäjällä historiallisesti pidetty erottamattomasti yhteen kuuluvina. Korruptio – lain ja instituutioiden alistaminen palvelemaan valtaeliitin intressejä – on yleisesti katsottu auktoriteettien etuoikeudeksi, hän sanoo.
Tuntiessaan asemansa uhatuksi eliitti on useimmiten pitänyt yhtä ja säilyttänyt väkivaltakoneiston hallinnan. Sherr pitää selvänä, että esimerkiksi Venäjän kansalliskaarti tai sisäministeriön OMON-joukot eivät ole tälläkään kertaa lipeämässä protestoijien puolelle.
– Navalnyin ansiosta tai hänestä huolimatta nyt saattaa kuitenkin tarjoutua tilaisuus niille eliitin osille, jotka ovat marginalisoituneita, tyytymättömiä ja huolissaan maansa tulevaisuudesta, hän toteaa.
Tämä Putiniin pettynyt eliitti käyttää hänen mukaansa valtaa useissa yrityksissä ja laitoksissa eri puolilla Venäjää – ei vain alueilla, vaan myös keskuskaupungeissa. Kremlin sisäpiirin ja muun eliitin välille on päässyt muodostumaan syvenevä kuilu.
– Siinä mielessä järjestelmä on alkanut horjua – ja Putin todennäköisesti tietää sen, päättelee Sherr.
