X
SULJE MAINOS
Britanniassa jopa transatlanttisen suhteen nimiin vannoneet konservatiivipoliitikot korostavat nyt, että maan riippuvuutta Yhdysvalloista tulisi vähentää. LEHTIKUVA / Getty Images / AFP Liz Lynch

Brittiarvio: Tässä ovat Afganistanin tärkeimmät opetukset

Euroopan turvallisuutta ei voi ex-suurlähettiläs Ian Bondin mielestä enää laskea USA:n varaan.

Yhdysvaltain päätös vetää joukkonsa Afganistanista ja sitä seurannut Taliban-ääriliikkeen valtaannousu antavat brittiasiantuntija Ian Bondin mukaan aihetta useisiin mahdollisia tulevia operaatioita koskeviin johtopäätöksiin.

– Ensinnäkin tiedä, ketä vastaan taistelet ja kenen rinnalla taistelet. Taliban ei olisi voinut voittaa ilman kansan tukea. Hallituksen joukot eivät puolestaan olisi hävinneet, jos niiden johto olisi ollut vähemmän korruptoitunut, brutaali ja epäsuosittu, Centre for European Reform -ajatushautomossa työskentelevä Bond sanoo Strategic Europe -verkkolehdelle.

– Toiseksi: älä usko omaa propagandaasi. Ranska suhtautui pessimistisesti afgaanihallinnon kestokykyyn ja alkoi kotiuttaa omia kansalaisiaan ja haavoittuvassa asemassa olevia afganistanilaisia jo varhaisessa vaiheessa. Britannia sen sijaan julisti uskovansa afgaanihallitukseen ja viivytteli evakuoinnin aloittamista liian pitkään, hän toteaa.

Kolmas keskeinen johtopäätös on hänen mukaansa se, että vahvimmastakaan liittolaisesta ei pidä tulla liian riippuvaiseksi. Britanniassa jopa transatlanttisen suhteen nimiin vannoneet konservatiivipoliitikot korostavat nyt, että maan riippuvuutta Yhdysvalloista tulisi vähentää.

– Britannialla ei kuitenkaan ole varaa jättäytyä puolustus- ja turvallisuuskysymyksissä yksin. Siksi sen on toimittava yhdessä laajemman demokraattisten kumppanien joukon

– myös eurooppalaisten – kanssa, pitkän diplomaattiuran ennen nykyistä tehtäväänsä tehnyt Bond painottaa.

Pariisin näkökulmasta erityisen kiinnostavaa Afganistan-operaation jälkeisessä kriisissä on ranskalaistutkija Pierre Vimont’in mukaan se, vauhdittaako USA:n nopea vetäytyminen presidentti Emmanuel Macronin sinnikkäästi esillä pitämää aloitetta Euroopan oman puolustuskyvyn vahvistamiseksi.

Vimont viittaa arvioihin, joiden mukaan USA on tullut Afganistanissa osoittaneeksi, ettei sen sitoutuminen liittolaistensa puolustamiseen ole niin ehdotonta kuin maan Nato-liittolaiset ovat tähän saakka olettaneet.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt