Verkkouutiset

Brittiarvio: Navalnyi-myrkytys paljasti Kremlin muuttuneet keinot

Venäjä näyttää käyvän ulkomaisista operaatioista tuttua hybridisotaa nyt myös omalla maaperällään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin myrkyttäminen viittaa nimekkään Venäjä-asiantuntijan, professori Mark Galeottin mukaan siihen, että hybridisodankäynnin keinoja on alettu soveltaa myös maan sisäpolitiikkaan.

Berliiniin evakuoitu Navalnyi on syyttänyt myrkyttämisestään presidentti Vladimir Putinia, kun taas Tšetšenian johtaja Ramzan Kadyrov on kiirehtinyt ottamaan murhayrityksen omiin nimiinsä.

Galeotti pitää ennenaikaisena arvioida Kremlin roolia, mutta koska kyse on ollut sotilaskäyttöön tarkoitetusta novitšok-hermomyrkystä, jäljet johtavat hänen mukaansa väistämättä vaikutusvaltaiselle taholle.

– Kotimaiselta tukahduttamistoimelta vaikuttaneesta tapauksesta on muodostunut kansainvälinen kysymys etenkin siksi, että Moskova reagoi vaatimuksiin läpinäkyvästä tutkinnasta kiivaita syytöksiä ja tylyjä kiistämisiä esittämällä, tapausta Helsingissä toimivan Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen toimeksiannosta arvioinut Galeotti toteaa.

Kaksi vaihtoehtoista selitystä

Venäjällä on presidentti Putinin valtakaudella murhattu useita hallintoa näkyvästi kritisoineita mielipidevaikuttajia, kuten toimittaja Anna Politkovskaja 2006 ja oppositiopoliitikko Boris Nemtsov 2015. Useimmiten Kreml on Galeottin mukaan kuitenkin tyytynyt marginalisoimaan, pelottelemaan ja tarpeen tullen myös vangituttamaan poliittisia vastustajiaan.

– Navalnyin myrkyttäminen viittaa kahteen mahdollisuuteen. Ensimmäinen on se, että samoin kuin iso osa Venäjän hybridisodasta ulkomailla, tämäkään ei tapahtunut Kremlin aloitteesta, vaan jonkun muun vaikutusvaltaisen tahon, joka oletti Putinin antavan sille hyväksyntänsä, Galeotti kirjoittaa.

– Toinen mahdollisuus on, että ulkomailla harjoitetun hybridisotakampanjan nollasumma- ja sotatilamentaliteetti ulottuu nyt kotiinkin. Putin ja hänen haukkamainen sisäpiiriinsä katsovat Venäjä lukkiutuneen eksistentiaaliseen kamppailuun autonomiasta lännen dominoimassa kansainvälisessä järjestelmässä ja suurvalta-asemasta, joka on näiden neuvostoajan kasvattien mielestä syntymäoikeus, hän toteaa.

Murhanhimoinen kulttuuri

Jos hybridisodankäynnin kulttuuri valtaa alaa Venäjän sisäpolitiikassa, Kremlin arvostelijoiden – niin todellisten kuin kuviteltujen – asema muuttuu Galeottin mukaan todennäköisesti entistä vaarallisemmaksi.

– Oma-aloitteisesti toteutettavista tukahduttamistoimista tulee joillekuille tapa ilmaista lojaalisuuttaan vallanpitäjille, toisille taas tekosyy henkilökohtaisten verikostojen järjestämiseen, hän arvioi.

Galeotti uskoo ilmiön vaikuttavan voimakkaasti myös Venäjän kansainvälisiin suhteisiin.

– Sillä ei oikeastaan ole väliä, uskooko Kreml todella käyvänsä eksistentiaalista kamppailua vastustajanaan tekopyhä ja vihamielinen länsi, joka on mobilisoinut puheet ihmisoikeuksista, kansainvälisestä oikeudesta ja sopimusvelvoitteista vain poliittiseksi aseeksi Venäjää vastaan, hän sanoo.

Uskoi tai ei, Kreml hänen mukaansa joka tapauksessa viestittää puolestaan operoiville ”freelancereille”, että tämän näkemyksen pohjalta nämä voivat – ja näiden tulee – toimia.

Galeotti muistuttaa hybridisodan nojaavan toimien kiistettävyyteen, hämärtämiseen ja jakolinjojen luomiseen. Lännen ei pidäkään esimerkiksi Navalnyin tapauksessa sortua väittelemään siitä, onko Kremlin syyllisyys todistettavissa vai ei.

Putinin autoritaarinen hallinto on hänen mukaansa joka tapauksessa viime käden vastuussa siitä yhä murhanhimoisemmaksi muodostuneesta kulttuurista, joka maassa nyt vallitsee.

Professori Galeottin Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskukselle laatima arvio on luettavissa pdf-muodossa tästä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)