Verkkouutiset

Britanniassa seurattu Suomen koulujen avaamista

Maan ammattiliitot kiistelevät hallituksen kanssa koulujen avaamisesta ensi maanantaina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Britannian mediassa on ruodittu lähiopetukseen palaamista pohjoismaisissa kouluissa.

Daily Mail -lehti otsikoi artikkelissaan, ettei päätös ole johtanut tartuntamäärien kasvuun Suomessa. Koulut on määrä avata Britanniassa vasta 1. kesäkuuta opettajaliittojen vastustuksesta huolimatta.

Liittojohtajien mukaan pääministeri Boris Johnsonin hallitus ei voi taata päätöksen turvallisuutta.

Lehti kertoo Suomen avanneen koulut 14. toukokuuta, johon mennessä epidemia oli saatu laantumaan kauas huipputasostaan. THL:n johtaja Mika Salminen vahvisti torstaina, ettei toimenpide ole johtanut Covid-19-tapausten kasvuun.

Koronaviruksen itämisaika on enimmillään kaksi viikkoa, joten tartuntaryppäiden olisi pitänyt ilmaantua viimeistään kuluvan viikon aikana.

Norjan pääministeri Erna Solberg on myöntänyt, ettei koulujen sulkeminen välttämättä hidastanut epidemia-aaltoa. Solbergin mukaan moni päätöksistä tehtiin pelon ohjaamana ja synkimpien ennusteiden valossa.

– Oliko koulujen sulkeminen tarpeellista? Ehkä ei. Mutta luulen, että päätös oli siitä huolimatta järkevä. Se oli varotoimenpide silloin saatavilla olevan tiedon valossa, Erna Solberg sanoi Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)