Verkkouutiset

Britanniassa muhii kapina koronarajoitteita vastaan

Rajoitteita pidetään liian kovina. Myös poikkeustilavaltuudet närästävät.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Britanniassa konservatiivisen hallituspuolueen kansanedustajat kaavailevat kapinointia koronapoikkeustilalain uudistamisen yhteydessä, kertoo The Guardian.

Monet ovat turhautuneita koviin rajoitteisiin, mutta kevään epidemiakokemusten myötä myös ministereille annettuja poikkeustilavaltuutuksia pidetään perusteettomina ja liian suurina. Närää parlamentissa on herättänyt myös ministerien tapa tiedottaa tehdyistä päätöksistä ensin suoraan lehdistölle parlamentin sijaan.

– Me tiedämme nyt, että (Britannian julkinen terveydenhoitojärjestelmä) NHS selvisi hyvin viruksen tuomista haasteista ja parlamentti on istunut suurimmalta osin huhtikuun jälkeen. Ministereillä ei ole nyt oikeutta hallita hätätilavaltuuksin ilman tavanomaista demokraattista prosessia, sanoo kansanedustaja Graham Brady.

Bradyn mukaan parlamentin tulisi saada äänestää joka kerta, kun poikkeustilaoikeuksia käytetään tai uusia rajoitteita asetetaan. Hän aikoo myös pyrkiä muuttamaan toimintaa tähän suuntaan.

– On olennaista että kaikki nämä perhe-elämää, yritystoimintaa ja työntekoa koskevat valtavan tärkeät päätökset toteutetaan asianmukaisella valvonnalla ja kontrollilla.

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)