Verkkouutiset

Britannian uusi pääministeri selville tänään

Konservatiivipuolueen jäsenäänestyksen voittaja nousee keskiviikkona uudeksi pääministeriksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Britannian konservatiivipuolue saa tänään tiistaina uuden puheenjohtajan. Jäsenäänestyksen voittajasta tulee myös uusi pääministeri.

Britannian EU-eron kärkikannattajiin kuuluvaa ex-ulkoministeri Boris Johnsonia pidetään selkeänä ennakkosuosikkina.

Hänen kilpakumppaninsa on nykyinen ulkoministeri Jeremy Hunt.

Pääministeri vaihtuu keskiviikkona, kun Theresa May jättää tehtävänsä.

Johnson kannattaa Brexitiä, ja hän on sanonut olevansa valmis eroon ilman sopimusta. Johnsonin mukaan Britannian on erottava EU:sta määräaikaan mennessä eli 31. lokakuuta.

Brexitin suhteen maltillisempi Hunt on todennut, että hän on valmis lykkäämään Brexitiä, jos on mahdollista saada aikaan uusi sopimus EU:n kanssa. Hän on kuitenkin valmis myös luotsaamaan maan unionista ilman sopimusta.

EU myönsi keväällä kahdesti lykkäystä Brexitille, koska Britannia pyysi. Tällä hetkellä on voimassa sopimus, jonka mukaan Brexit tapahtuu lokakuun viimeisenä päivänä.

EU ja Britannia ovat neuvotelleet erosopimuksen, mutta Britannia ei ole hyväksynyt sitä. Jos Britannia ei hyväksy sitä eikä se pyydä lykkäystä, maa eroaa EU:sta ilman sopimusta lokakuun lopussa. Pääministeri voi myös perua Brexitin.

Valtiovarainministeri Philip Hammond, oikeusministeri David Gauke ja kehitysyhteistyöministeri Rory Stewart ovat kertoneet jättävänsä tehtävänsä, jos Boris Johnsonista tulee maan pääministeri.

Kolmikko ei halua Britannian eroavan EU:sta ilman sopimusta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)