Verkkouutiset

Britannian ex-ministeri vaatii uutta Brexit-äänestystä

Entisen opetusministerin mukaan pääministerin esittelemä linjaus ei palvele kumpaakaan osapuolta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Britannian entinen opetusministeri Justine Greening vaatii uutta kansanäänestystä EU-erosta kirjoituksessaan The Timesissa, kertoo BBC. Greening jätti ministerinpaikkansa tammikuussa, kun hallituksen ministerinpaikat jaettiin uudelleen.

Greening toteaa, että Britannialla on jäljellä ainoastaan kolme vaihtoehtoa: pääministeri Theresa Mayn esittelemä Brexit-linjaus, EU-eron peruminen tai ero ilman mitään sopimuksia Euroopan unionin kanssa.

Hänen mukaansa asia pitäisi palauttaa kansan päätettäväksi, sillä poliitikot ovat ajautuneet umpikujaan. Greeninigin mukaan Mayn ehdottaama diili on pettymys molemmille osapuolille.

– Raahaamme EU-jäsenyyden puolesta äänestäneet pois EU:sta sopimuksella, joka vaatii monien EU:n sääntöjen noudattamista poistamalla kuitenkin mahdollisuuden vaikuttaa niihin, Greening kirjoittaa.

EU-eron puolesta äänestäneet taas joutuvat Greeningin mielestä pettymään liian pehmeään eroon. Greening äänesti EU-jäsenyyden puolesta.

Sekä pääministeri että Työväenpuolueen (Labour) puheenjohtaja Jeremy Corbyn ovat sulkeneet pois mahdollisuuden uudesta kansanäänestyksestä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)