Verkkouutiset

Brasilian presidentti vesitti maskilain

Kasvomaskeja ei nyt tarvitsisi käyttää Brasiliassa esimerkiksi kaupoissa ja kouluissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Brasilian presidentti Jair Bolsonaro on kumonnut kasvomaskien käyttämistä koskevan lain artiklan, jonka mukaan maskeja pitäisi käyttää esimerkiksi kaupoissa ja kouluissa, BBC uutisoi.

Kasvomaskien käyttäminen on ollut Brasiliassa pakollista. Määräystä ei kuitenkaan aina noudateta, eivätkä sen noudattamatta jättämisestä saatavat rangaistukset ole suuria.

Kumotun artiklan mukaan maskeja pitäisi käyttää ”kaupallisissa ja teollisissa laitoksissa, uskonnollisissa pyhäköissä, opetustiloissa ja myös suljetuissa paikoissa, joissa ihmiset kokoontuvat”.

Tämän artiklan lisäksi presidentti käytti vetoaan myös toisen, maskien jakamista köyhille koskevan artiklan kumoamiseen.

Bolsonaron toimet voidaan vielä perua. Kongressi voi 30 päivän aikana kumota tehdyt muutokset, jos kumoamisen taakse saadaan ehdottoman enemmistön äänet.

Brasilia on tartuntojen ja kuolonuhrien osalta koronaviruksesta maailman toiseksi pahiten kärsinyt maa heti Yhdysvaltojen jälkeen. Yhdysvaltalaisen Johns Hopkins -yliopiston mukaan Brasiliassa virustartunnan on saanut yli 1,5 miljoonaa ihmistä ja sen aiheuttamaan sairauteen on kuollut maassa lähes 62[nbsp]000 ihmistä.

Koko maailmassa virustartunnan saaneiden määrä on ylittänyt Johns Hopkins -yliopiston tietojen mukaan 11 miljoonan rajan ja tartuntoja olisi maailmassa nyt kaikkiaan 11[nbsp]078[nbsp]760. Maailman koronavirustartunnoista noin 14 prosenttia on siis todettu Brasiliassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)