Verkkouutiset

Boris Johnson pyrkii brittikonservatiivien johtoon

Entinen ulkoministeri kertoi aikeistaan Manchesterissa järjestetyssä tapahtumassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Britannian entinen ulkoministeri Boris Johnson on ilmoittanut pyrkivänsä konservatiivipuolueen johtoon pääministeri Theresa Mayn eron jälkeen.

– Totta kai aion pyrkiä tehtävään. En usko, että tämä on ollut mikään salaisuus. Mutta kuten tiedätte, ei tehtävä ole tällä hetkellä vapaana, Boris Johnson sanoi BBC:n mukaan yritysalan tapahtumassa Manchesterissa.

Theresa May on ilmoittanut eroavansa, jos hänen Brexit-sopimuksensa hyväksytään maan parlamentissa. Jo kolmeen kertaan hylättyä sopimusta käsitellään parlamentin alahuoneessa jälleen kesäkuussa.

Konservatiivien kansanedustajat ovat vaatineet Mayta eroamaan mahdollisimman pian, mutta viimeistään kesäkuun puolivälissä.

Puolueen sääntöjen mukaan puheenjohtajan asemasta voidaan äänestää seuraavan kerran vasta joulukuussa. Kärsimättömimmät konservatiivit ovat jo ehtineet esittää sääntöjen muuttamista.

Konservatiivipuolueen johtoa tavoittelevat myös kehitysapuministeri Rory Stewart sekä työ- ja eläkeasioista vastaava ministeri Esther McVey. Parlamentin ryhmäjohtaja Andrea Leadsom on ilmoittanut harkitsevansa omaa ehdokkuuttaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)