X
SULJE MAINOS
Bill Clinton ja Boris Jeltsin (oik) Helsingissä maaliskuussa 1997. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Boris Jeltsin teki Suomessa salaisen Nato-esityksen 1997, näin USA vastasi

Venäjän ensimmäinen presidentti yritti 1990-luvun lopulla samaa kuin seuraajansa Vladimir Putin nyt.

Venäjän presidenttinä vuosina 1991-1999 toiminut Boris Jeltsin teki salaisen Nato-esityksen Yhdysvaltojen presidentti Bill Clintonille Helsingissä maaliskuussa 1997. Jeltsin halusi Yhdysvaltojen antavan Venäjälle vakuutuksen siitä, ettei yksikään entinen neuvostotasavalta liittyisi puolustusliittoon. Sopimus pidettäisiin salassa. Samassa keskustelussa vahvistettiin myös ajatus Suomen ”Nato-optiosta”.

Verkkouutiset uutisoi asiasta vuonna 2018. Bill Clintonin presidentillisen kirjaston julkistamat aiemmin salatut asiakirjat paljastivat tuolloin presidenttien Nato-keskustelun sisällön. Asia on noussut nyt uudelleen esiin sosiaalisessa mediassa Venäjän presidentti Vladimir Putinin vaatimien Nato-takuiden takia. Yhdysvaltojen kuvataan ajattelevan yhä samalla tavalla asiasta.

– Tietysti Clinton sanoi ei. Ja jos Putin pyytää [Yhdysvaltain presidentti Joe] Bideniltä juridisesti sitovia Nato-takuita (mitä se ikinä tarkoittaakaan), viitaten Ukrainan jäsenyyden sulkemiseen, sanoo Biden tähänkin ei. Nato ei harkitse Ukrainan jäsenyyttä (eikä tällaista ole näköpiirissä), mutta Ukraina on suvereeni valtio, Helsingin esityksestä Twitterissä muistuttava Brookings Institution ajatushautomon vieraileva tutkija Jim Goldgeier toteaa.

Putin esitti tällä viikolla, että Yhdysvaltojen ja sen Nato-liittolaisten pitäisi sitoutua siihen, ettei puolustusliitto laajene enää lainkaan itään. Etupiirijaolta kalskahtava esitys on tyrmätty laajasti.

Boris Jeltsinin esitys vuodelta 1997 on hyvin samankaltainen. Putinin edeltäjä olisi kuitenkin tyytynyt salaiseen sopimukseen presidenttien välillä. Mustaa valkoiselle ei olisi tullut.

– Mitä tulee entisiin Neuvostoliiton maihin, tehdään suullinen herrasmiessopimus – emme kirjoittaisi sitä lausuntoomme – siitä, että yksikään entinen neuvostotasavalta ei liittyisi Natoon. Tätä herrasmiessopimusta ei julkistettaisi, Boris Jeltsin totesi Bill Clintonille Mäntyniemessä.

Yhdysvaltain presidentti torjui ajatuksen jyrkästi. Vastaus kuvaa amerikkalaista ajattelua Euroopan turvallisuudesta ja Naton roolista.

– Jos sopisimme, ettei yksikään entinen Neuvostoliiton jäsen voisi liittyä Natoon, olisi se huonoksi pyrkimyksillemme rakentaa uusi Nato. Se olisi myös huonoksi teidän pyrkimyksillenne rakentaa uusi Venäjä. Minä ei ole naiivi. Ymmärrä, että teitä kiinnostaa, kuka Natoon pääsee ja milloin, Clinton muun muassa totesi.

– Mutta ajatelkaa, miten karmean viestin se lähettäisi, jos tekisimme tällaisen ehdottamanne kaltaisen salaisen sopimuksen. Tässä maailmassa ei ensinnäkään ole salaisuuksia. Toiseksi viesti olisi: ”olemme yhä järjestäytyneet Venäjää vastaan, mutta on viiva, jota emme ylitä”. Toisin sanoen – sen sijasta, että loisimme uuden Naton, joka auttaa kulkemaan kohti yhtenäistä Eurooppaa vailla jakolinjoja, olisi meillä suurempi Nato, joka odottaisi, että Venäjä tekee jotakin pahaa, hän jatkoi.

Clintonin mukaan tällainen sopimus olisi huonoksi Venäjälle, koska sen perusteella tulkittaisiin Venäjän viestivän, että ”meillä on yhä imperiumi, mutta se ei vaan ulotu enää yhtä kauas länteen”.

Sitten USA:n presidentti jatkoi, että sopimus Naton itälaajenemisen sulkemisesta valaisi Baltiaan ja muualle juuri niitä pelkoja, joita Jeltsinin hallinto on halunnut lievittää.

Suomi esillä

Bill Clintonin mukaan Venäjän ehdotus tekisi myös tyhjäksi Naton rauhankumppanuusohjelman (Partnership for Peace, PFP), johon Suomikin kuuluu. Bill Clinton totesi, että tällainen sopimus ”kauhistuttaisi niitä pienempiä maita, jotka nyt toimivat hyvin teidän kansanne ja meidän kanssamme Bosniassa ja muualla”.

– Ajatelkaapa isäntäämme täällä Suomessa. Presidentti [Martti ]Ahtisaari kertoi minulle eilen illalla, että asenteemme (Naton)  laajentumisen tulevaisuuden suhteen on oikea, Clinton jatkoi.

– Hän (Ahtisaari) sanoi, että Suomi ei ollut pyytänyt päästä Natoon ja niin kauan kun kukaan ei sano Suomelle, että se ei voi liittyä Natoon, kykenee Suomi ylläpitämään riippumattomuutensa ja toimimaan PFP:ssä ja Yhdysvaltojen kanssa ja Venäjän kanssa, Clinton summasi Suomen presidentin kantaa.

Boris Jeltsinille tilanne vaikutti hankalalta. Clinton painotti keskustelussa ymmärtävänsä kysymyksen Naton laajenemisesta olevan ”kamala ongelma teille”. Hän kuitenkin sanoi, ettei pystynyt antamaan sitoumusta, joka ”rikkoisi koko Naton henkeä”.

Jeltsin ei silti ollut valmis taipumaan täysin.

– Hyvä on, sovitaan sitten – mies miehelle – etteivät entiset neuvostotasavallat ole ensimmäisissä aalloissa. Bill, ole hyvä ja ymmärrä minua. Lennän Venäjälle raskas taakka harteillani. Minun on vaikea mennä kotiin näyttämättä siltä, että olen hyväksynyt Naton laajenemisen. Hyvin vaikeaa, Venäjän presidentti tilitti.

Bill Clinton vastasi Jeltsinin painostavan häntä asialla, jonka ei tarvitse lyödä kiilaa maiden välille.

– Ymmärrän, mitä ajat takaa, mutta ehdotuksesi ei ole oikea tapa tähän. En halua tehdä mitään sellaista, joka saa tämän näyttämään vanhalta Venäjältä ja vanhalta Natolta.

Presidenttien Nato-keskustelu päättyi tähän ja he sopivat siirtymisestä START-neuvottelun pariin.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt