Verkkouutiset

Björn Wahlroos. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Björn Wahlroos Ylelle: Suomeen ei tule yhtäkään uutta paperikonetta

UPM:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos on huolissaan suomen paperiteollisuuden tulevaisuudesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

UPM:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos kertoo Ylelle, että Suomeen ei tulla rakentamaan enää yhtään uutta paperikonetta.

– Kysyntä laskee laskemistaan. Suomeen ei tulla rakentamaan enää yhtään uutta paperikonetta. Kyse on siitä, missä järjestyksessä niitä suljetaan, sanoo Wahlroos.

Paperin kysyntä on laskenut viime vuosina voimakkaasti. Erityisesti etätöihin siirtyminen koronan myötä on vaikuttanut suuresti paperin kysyntään. Luonnonvarakeskuksen ennusteen mukaan metsäteollisuustuotteiden tuotanto- ja vientimäärät tulevat kasvamaan paino- ja kirjoituspaperia lukuun ottamatta viime vuoteen verrattuna.

Wahlroosin mukaan paperiteollisuuden kilpailukyvyssä ei ole kyse palkkojen tasosta vaan työehtojen jäykkyydestä.

– Tässä ei ole kyse ensisijaisesti rahasta eikä korotusten tasosta. Kyse on 200-sivuisen työehtosopimuksen valtavista jäykkyyksistä, joihin haluamme muutosta, Wahlroos kertoo Ylelle.

– Kun kapasiteettia menee jostakin kiinni, eikö sen porukan, jonka työpaikat ovat uhattuina, pitäisi itse saada istua pöydässä, jossa työehdoista neuvotellaan ja päätetään, kysyy Wahlroos.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)