Verkkouutiset

Bitcoineista saadut tulot pitää ilmoittaa verottajalle

Virtuaalivaluuttojen markkina-arvo on nelinkertaistunut vuodesta 2019.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Verohallinto ennakoi, että virtuaalivaluutoista ilmoitetaan tänä keväänä aiempaa enemmän tuloja. Virtuaalivaluuttojen käytöstä ja louhinnasta saadut tulot ovat veronalaisia, joten ne pitää ilmoittaa veroilmoituksessa.

Virtuaalivaluuttoja ovat esimerkiksi Ethereum, Tether, Litecoin ja Bitcoin. Yksin Bitcoinin markkina-arvo oli viime vuonna noin 540 miljardia euroa. Markkina-arvo on nelinkertaistunut vuodesta 2019.

– Erityisen voimakkaasti Bitcoinien markkina-arvo on kasvanut viime vuonna. Siksi ennakoimme, että moni on myynyt valuuttaa viime vuonna ja pääsee nyt tänä keväänä ilmoittamaan veroilmoitukselle myyntivoittoja, Verohallinnon ylitarkastaja Timo Puiro toteaa tiedotteessa.

Hänen mukaansa suomalaiset ovat ilmoittaneet virtuaalivaluuttatuloja Verohallinnolle hyvin aiempinakin vuosina.

– Esimerkiksi vuosina 2017–2018 meille ilmoitettiin 176 miljoonan arvosta virtuaalivaluutan luovutuksia ja voittoja summasta oli 60 miljoonaa. Voittoja ilmoittaneita oli tuhansia, Puiro sanoo.

Verohallinto seuraa ja valvoo tänäkin vuonna virtuaalivaluuttakauppojen ilmoitustietoja ja käyttää seurannassa apuna erilaisia vertailutietoja. Tietoja virtuaalivaluuttakaupoista lähetetään myös oma-aloitteisesti muihin maihin.

Esimerkiksi 2018–2019 tietoja lähetettiin sataan eri maahan, ja lähetetyissä tiedoissa virtuaalivaluuttaan liittyviä luovutuksia ja muuta toimintaa oli 13,5 miljardin euron edestä. Muiden maiden verohallinnot ovat käyttäneet tietoja aktiivisesti valvonnassaan.

Kun tulot virtuaalivaluutoista ilmoittaa itse veroilmoitukselle, välttyy veronkorotukselta, joka määrätään ilmoittamatta jättäneille.

Palkansaajien veroilmoituksen määräpäivät ovat tänä vuonna 4., 11. ja 18. toukokuuta. Oman määräpäivän voi tarkistaa veroilmoitukselta tai OmaVerosta. Virtuaalivaluuttatulot voi ilmoittaa jo nyt.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)