Mia Laiho. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Bensiinin hintaan jättikorotus? ”Kannattaako kohta käydä töissä”

Hallitus ajaa keski- ja pienituloiset nurkkaan, Mia Laiho arvostelee.

Kansanedustaja Mia Laiho (kok.) ihmettelee Sanna Marinin (sd.) hallituksen suunnitelmia polttoaineiden jakeluoikeuksien myymiseksi. Käytännössä hallituksen suunnitelma tarkoittaa päästökaupan ulottamista jakeluun, ja toteutuessaan tämä nostaisi polttoaineiden hintoja 34-40 senttiä litralta, arvioi Autoliitto.

Laihon mukaan hallitus on ajamassa keski-ja pienituloiset vaikeaan tilanteeseen.

– Hallitus ajaa kyllä tavallisen keskituloisen ja pienituloisen perheen nurkkaan. Ei kaikilla todellakaan ole varaa useaan vuoteen hankkia hybridejä tai sähköautoja. Kun bensan kulut nousevat, kannattaako kohta enää käydä töissä, Laiho kysyi Twitterissä lauantaina.

Ihmisille on annettava valinnanvapaus, sillä monelle autoilu on jo käytännön syistä välttämättömyys, Laiho totesi.

–Kaikki eivät asu kuitenkaan joukkoliikenteen varrella, vuorotyö, päivähoitomatkojen ja työn sovittaminen ei onnistu työajan sisälle, omaishoito samalla tai toisella paikkakunnalla. Antaa ihmisten valita. Autoilu ei ole luksusta vaan monelle käytännön sanelema välttämättömyys, kansanedustaja kirjoitti Twitterissä.

Aikaisemmin myyntilupajärjestelmää on arvostellut myös kansanedustaja Timo Heinonen (kok.), jonka mukaan vastaavaa järjestelmää ei ole käytössä missään muussa EU-maassa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt