Verkkouutiset

Bengt Holmström Espoossa vuonna 2017. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Bengt Holmström: En ole kokenut Yhdysvalloissa tällaista 40 vuoteen

Kongressirakennus vallattiin ja aasialaisia pahoinpidellään kadulla, hämmästelee nobelisti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Taloustutkija Bengt Holmström sanoo, että Yhdysvallat elää parhaillaan poikkeuksellista aikakautta. Hänen mielestään maa on edelleen hyvin jakautunut, eikä Joe Bidenin valinta presidentiksi ole poistanut tätä syvää virtausta.

– Olen elänyt 40 vuotta täällä, enkä olisi voinut kuvitella, että näemme jotain sellaista, mitä olemme nähneet viimeisen 4 vuoden aikana, Holmström sanoo.

Hän viittaa Donald Trumpin presidenttikauteen, joka päättyi siihen, että tämän kannattajat valtasivat kongressirakennuksen. Valtauksessa kuoli viisi ihmistä. Lisäksi Trump ei edelleenkään ole hyväksynyt vaalitulosta.

– Ei Amerikka hyvällä mallilla ole. Se on kestänyt vaikeampia aikoja, mutta tämä on vaikein mitä minä olen kokenut.

Holmström, 72, toimii taloustieteen professorina Bostonissa, ja hänet palkittiin taloustieteen Nobelilla vuonna 2016 hänen sopimusteorian tutkimuksistaan. Holmström puhui tiistaina Suomi-Seuran videoseminaarissa. Suomi-Seura on ulkomailla asuvien suomalaisten etu- ja neuvontajärjestö.

Trump on melkein kadonnut julkisuudesta, koska hänen Twitter-tilinsä suljettiin alkuvuodesta, samoin hänen muut some-kanavansa. Holmström muistuttaa, etteivät Trumpin kannattajat kuitenkaan ole hylänneet tätä, vaan heitä on edelleen kymmeniä miljoonia. Trump-mieliset pitävät republikaanipuoluetta vahvasti otteessaan.

Ensi vuonna osa kongressipaikoista jaetaan uudelleen niin sanotuissa välivaaleissa, ja Holmströmin mielestä on mahdollista, että ”trumpistit” saavat lisäpaikkoja. Tämä kääntäisi kongressin tasapainoa republikaanien eduksi.

– Kyllä se minua hermostuttaa edelleen, ja aika montaa muutakin.

Holmström huomauttaa, että myös demokraattipuolue on muuttunut, ja sen ”käsittämätön” vasemmistosiipi on saanut lisää valtaa. Tämä siipi työntää republikaaneja trumpilaiseen suuntaan, hän sanoo.

– Minua yllättää, että Biden välittää siitä (vasemmistosiivestä) niin paljon. Mutta se johtunee siitä, että senaatti on niin tasaväkinen eikä alahuonekaan ole hyvässä hallinnassa. Se kai pakottaa hänet tällaiseen profiiliin, jollaista hän ei historiallisesti ole pitänyt.

Holmström katsoo, että Biden on toiminut ensimmäiset kuukautensa rakentavasti, eikä tämä ole reagoinut esimerkiksi itseensä kohdistuvaan arvosteluun juuri mitenkään, toisin kuin edeltäjänsä.

– Hän hoitaa asiansa maltillisesti ja määrätietoisesti. Vain vähän hän reagoi siihen, mitä hänestä kommentoidaan. Se on rauhoittanut tilannetta.

Lähivuosien suuri kysymys sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa on, miten ne suhtautuvat Kiinaan, Holmström arvioi. Toistaiseksi asenne on ollut torjuva, mikä näkyy jopa amerikkalaisessa katukuvassa.

– On menty huonompaan suuntaan, kun aasialaisten kimppuun käydään kadulla. Täytyy mennä toisen maailmansodan aikaan saakka, jolloin japanilaisia pantiin leireihin. Se oli toki kamalampi episodi, mutta kyllä kärjistymistä on tapahtunut.

Holmströmin mielestä Kiinaa vastaan ei kannata taistella, koska historiasta tiedetään, että dynaaminen nousija voittaa lopulta. Jo nyt on merkkejä siitä, että Yhdysvallat on häviämässä pelin, mikä herättää huolta Piilaaksossa, hän sanoo. Oikea strategia olisikin yrittää hyötyä Kiinan noususta.

– Aika paljon haittaa aiheutuu sille, joka yrittää vastaan taistella.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)