Ben Zyskowicz. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Ben Zyskowicz: ”Uskoo ken haluaa, sallikaa mun nauraa”

Kansanedustajan mukaan hallituksen menolisäysten rahoitus on tyhjän päällä.

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz toivoo, että valtiovarainministeriön budjettiesitys paranee hallituksen käsittelyssä. Kansanedustaja odottaa Antti Rinteen (sd.) hallitukselta konkreettisia keinoja, joilla talous- ja työllisyystavoitteisiin voidaan päästä.

– Hallituksen tavoitteet julkisen talouden tasapainosta vuonna 2023 ja työllisyysasteen nousemisesta 75 prosenttiin ovat todella hyviä, mutta hallituksen päätöksen ja keinot, joilla niihin päästäisiin, eivät vakuuta lainkaan, Zyskowicz sanoo Verkkouutisten BenTV:ssä.

Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa esitetään miljardi euroa pysyviä ja uusia menoja.

– Niiden rahoitus on täysin tyhjän päällä, Zyskowicz sanoo.

Menolisäykset on rakennettu työllisyyden parantumisen varaan, mutta hallitus ei ole Zyskowiczin mukaan esitellyt toistaiseksi lainkaan työllisyyttä edistäviä keinoja.

– Tähän saakka hallitus on lähinnä heikentänyt työllisyyden edellytyksiä esimerkiksi leikkaamalla kotitalousvähennystä ja nostamalla työttömyysturvaa.

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus on 2,3 miljardia euroa alijäämäinen. Alijäämä katetaan ottamalla lisää uutta velkaa.

– Tässä tapahtuu selvä käänne Petteri Orpon (kok.) talouspolitiikkaan. Edellisen hallituksen aikana otettiin joka vuosi vähemmän uutta velkaa kuin edellisenä vuonna. Nyt tämä suunta kääntyy. Hallitus esittää, että ensi vuonna otetaan enemmän velkaa valtiolle kuin mitä tänä vuonna on otettu, Zyskowicz sanoo.

Petteri Orpo toimi edellisen hallituksen valtiovarainministerinä.

Nykyisen valtiovarainministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan valtion menolisäyksiä pohditaan uudelleen, jos työllisyys ei parane toivotulla tavalla.

– Uskoo ken haluaa, sallikaa mun nauraa. Ajatelkaa nyt, että pieneläkeläiselle vappusatanen on jo kutistettu kahdenkympin korotukseksi eläkkeeseen. Parin vuoden päästäkö Rinteen hallitus tulee sanomaan hänelle, että sori – rahoituksen piti perustua työllisyyden parantumiseen, mutta kun se ei ole parantunut niin otamme korotuksen pois, Zyskowicz epäilee.

– Näin ei tule ikinä käymään, vaan velkaa otetaan vieläkin enemmän.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt