X
SULJE MAINOS
Ben Zyskowicz. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Ben Zyskowicz: Tämä paljastus on jäänyt liian vähälle huomiolle

Ministeriöllä ei ollut aikaa valmistella koronan estämistoimia rajoille.

Eduskunnan täysistunnossa puhuttiin keskiviikkona pääministerin ilmoituksesta koronarajoitusten purkamiseksi. Kokoomuksen Ben Zyskowicz totesi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulle (sd.), että koko eduskunta vaatii rajoille ennakkotestitodistusten vaatimusta.

– STM vastusti sitä pitkään, kun se kuvitteli, että se on perusoikeusrajoitus, kun ulkomaalaiselta vaaditaan Suomeen tullessa tällainen todistus. Nyt muun muassa perustuslakiasiantuntija Kimmo Sasi on kirjoittanut, että se ei ole mikään perusoikeusrajoitus, ja te olette tämän ymmärtääkseni uskonut, Ben Zyskowicz sanoi Krista Kiurulle.

– No, tämän jälkeen STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila sanoi eilen A-studiossa, että tässä on ilmennyt uusia oikeudellisia ongelmia. No tietysti!, hän jatkoi salin hörähtäessä.

Kansanedustaja sanoi haluavansa kiinnittää huomiota paljastukseen, joka hänen mukaansa on jäänyt liian vähälle. Hän viittasi HUS-johtaja Lasse Lehtosen kirjoitukseen, jossa tämä totesi hallituksen lokakuussa asiasta tekemän mutta kaatuneen esityksen valmistellun liikenne- ja viestintäministeriössä, koska STM oli kovasti kiinni sote-valmistelussa.

– Voiko tämä olla totta! Ministeri Kiuru? Priorisoitteko sote-valmistelun tämmöisen hengenvaarallisen tartuntataudin estämisen valmistelun edelle?, Zyskowicz kysyi.

Lasse Lehtonen kirjoitti, että ”Sanna Marinin hallitus yritti toteuttaa – sinänsä perustellun ja tärkeän tavoitteen – vaatia maahantulijoilta negatiivista koronatestitodistusta. STM:n oltua alkusyksyn 2020 kovasti kiinni sote-valmistelussa, ao. lakiesitys päätyi liikenne- ja viestintäministeriön valmisteltavaksi. Perustuslakivaliokunta totesi LVM:n valmisteleman esityksen kuitenkin niin sekavaksi ja vastuutuksiltaan epäselväksi, ettei pitänyt mahdollisena korjata esitystä eduskunnassa hyväksyttävään kuntoon.  Kun hallitus ei uutta esitystä antanut, on Suomen ulkorajojen terveysturvallisuus edelleen kunkin aluehallintoviraston alueensa rajanylityspaikkojen osalta tyypillisesti kolmeksi viikoksi kerrallaan tekemän päätöksen varassa.

Kokoomuksen ryhmäjohtaja Kai Mykkänen huomautti eduskuntakeskustelussa, että maailmalla on tehty ennätys koronatartunnoissa ja menehtyneiden määrissä viime viikolla.

– Onkin ihan mahdollista, että vielä elo-syyskuussa tulemme tarvitsemaan matkustukseen liittyviä aivan erityisiä sääntöjä, jotta tilanne pysyisi Suomessa hyvänä. Miten on mahdollista, hyvä hallitus, että vielä toissa päivän lehdissä sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehet kertoivat, että on työryhmä, jossa tarkastellaan erilaisia vaihtoehtoja rajoilla tapahtuvan koronaturvallisuuden varmistamiseen?,KAi Mykkänen sanoi.

– Tässä on vuosi nyt mennyt, kun on mietitty, voitaisiinko edellyttää lähtömaassa tehtävää testiä, voitaisiinko edellyttää todistusta — muut Pohjoismaat sen jo tekevät. Eikö hallitus nyt viimein voisi lopettaa työryhmät ja varmistaa, että toukokuussa Suomeen tullaan koronatodistus kädessä, niin että meidän satamat ja lentokenttä eivät ruuhkaudu?

Ministeri Krista Kiuru totesi ”tähän rajakeskusteluun” vastauksenaan, että ”STM tekee nimenomaan – päinvastoin kuin tässä salissa nyt on väitetty – me olemme antaneet toimeksiannon ministeriössä etsiä ratkaisuja, jotta ennakkotestitodistus saadaan säädettyä. Maahantulon ennakkoedellytykseksi”.

– Viimeksi me emme saaneet sitä läpi. Vaikka yritimme. Se riippuu tästä perusoikeusarvioinnista, ja kaikkien ministeriöiden ja oikeuskanslerin kannasta. Ja se nähdään. Mutta yritän tuoda sen tänne, Krista Kiuru sanoi.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt