Verkkouutiset

Ben Zyskowicz: Tällainen pilkka on joukkohautojen päällä tanssimista

Kokoomusedustajan mukaan kommunismiin suhtaudutaan yhä silotellen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Perussuomalaisten nuorten varapuheenjohtaja julistautui fasistiksi, ja nyt hänet ollaan erottamassa puoleesta. Se on hyvä, sillä minähän en kaipaa politiikkaan ainuttakaan fasistia. Itse asiassa en kaipaa heitä koko Suomeen, kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz sanoo Verkkouutisten BenTV:ssä.

Kansanedustajan mukaan monet ovat kysyneet, miksi vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontulan julistautuminen kommunistiksi ei synnyttänyt ”samanlaista älämölöä”.

– Miksi häntä ei olla erottamassa mistään? Miksi esimerkiksi vasemmistoliiton puoluetukea ei ole kukaan harkitsemassa peruutettavaksi, Zyskowicz luettelee esille virinneitä kysymyksiä.

Zyskowiczin mukaan fasismin keskeinen perustaja, Italian diktaattori Benito Mussolini oli Neuvostoliiton diktaattori Josif Staliniin verrattuna ”amatöörimäinen puuhastelija”.

– Mussolinin ruumiskasat ovat pieniä verrattuna Stalinin ruumiskasoihin.

Kokoomusedustaja pohtii, miksi vielä tämän päivän Suomessa fasismin ja kommunismin pahuuteen suhtaudutaan eri tavalla.

– Minun sukupolvelleni opetettiin jo kouluissa, järjestöissä, kampuksilla ja mediassa, että fasismi on paha – niin kuin onkin– mutta kommunismin pahuudesta vaiettiin, ja mieluummin päinvastoin kehuttiin Neuvostoliiton systeemiä, Zyskowicz sanoo.

Zyskowiczin mukaan erilaista suhtautumista selittää myös, että hänen sukupolvensa eudstajista moni vaikuttaa yhä esimerkiksi yhteiskunnallisena päätöksentekijänä, tiedeihmisenä, toimittajana tai taiteilijana.

– Näiden entisten kommunistien on tietysti vaikea myöntää itselleen ja muille, kuinka hirvittävä ja verinen oli se diktatuurioppi, jota he nuoruudessaan tukivat ja jota he halusivat Suomeenkin toteutettavan.

Nuoremman punavihreän sukupolven lepsua suhtautumista kommunismiin on sen sijaan Zyskowiczin mukaan vaikeampi selittää.

– Ehkä heidä vanhemmissaan tai lähisukulaisissaan on entisiä kommunisteja, tai ehkä he muuten tuntevat sielujen sympatiaa. Joka tapauksessa nämä entiset kommunistit ja heidän jälkeläisensä ovat tänä päivänä etulinjassa pilkkaamassa niitä, jotka haluaisivat nostaa kommunismin pahuuden fasismin rinnalle.

– Tämä pilkka on mielestäni eräänlaista kommunismin rikosten, tuhansien ja miljoonien uhrien joukkohautojen päällä tanssimista ja ilakointia. Menkää Viroon kysymään, oliko kommunismi kovinkin hauska juttu, Zyskowicz jyrähtää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)