Ben Zyskowicz tulee perjantaina puolilta päivin Pikkuparlamentin ovelle vastaan. Kansanedustaja on pukeutunut rennosti t-paitaan, jossa on hymynaama ja teksti ”Don´t worry. Be Jewish”.
Kun koronavirus iski Suomeen, monet kansanedustajien tilaisuudet: seminaarit, cocktail-kutsut, sidosryhmätapaamiset ja monet muut loppuivat kuin seinään. Zyskowicz on ollut vuosien saatossa tuttu näky kokoomuksen teltoilla ja seurapiiritapahtumissa.
Nuoren kansanedustajan päiväkirjamerkinnöistä (1981–1982) kuvastuu myös aktiivinen iltaelämä – silloin joskus: ”Bileistä tulin myöhään yöllä himaan” tai ”Menin Eiraan erään nuorisovaatetusliikkeen avajaiskokkareille ja sitten Juhalle, mistä Baakariin, mistä himaan.”
– Koronavuosi ei ole merkinnyt itselleni tältä osin juuri muutoksia. En ole ollut tapahtumissa enää niin aktiivinen.
Taustalla vaikuttaa migreeni, joka on pakottanut karsimaan menoja entisestään. Hän on puhunut julkisuudessa myös ahdistuneisuudestaan ja paniikkikohtauksistaan.
Ne eivät ilmene kuitenkaan täysistuntosalin debateissa, joissa Zyskowicz on yhä aktiivinen ja omimmillaan.
Pelkästään 2000-luvulla hän oli käyttänyt helmikuun 2021 viimeisen viikon alkaessa 2 620 puheenvuoroa. Edelle yltävät vain ex-kansanedustajat Erkki Pulliainen ja Pentti Tiusanen.
Kipein koronan seuraus liittyykin politiikan sijaan henkilökohtaiseen elämään; samassa rivitalossa asuvaan tyttären perheeseen, jossa ovat kuusi- ja kolmivuotiaat lapsenlapset.
– Ennen päiväkotiin menoa he tulevat ulkovaatteissaan soittamaan ovikelloa ja siinä me sitten juttelemme. Olen etuoikeutettu, kun voin nähdä näin lapsenlapsiani, mutta sellainen kaikista mukavin yhdessäolo; sylissä pitäminen yhdessä kirjaa katsoen. Halaaminen. Sitä on pitänyt välttää.
Ben Zyskowicz valittiin eduskuntaan 1979. Häntä pidempään talossa on istunut vain kokoomuskonkari Ilkka Kanerva. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana Zyskowicz oli 1993–2006. Helsinkiläinen Zyskowicz toimi pitkään myös kuntapolitiikassa.
Taitava väittelijä. Strateginen ajattelija. Uskaltaa toimia arvojensa mukaan. Ja: suuri sydän. Näillä sanoin Zyskowiczin työtä politiikassa läheltä seuranneet kuvaavat miestä. ”Benin tallista” on ponnistanut moni merkittävä poliitikko uralleen, kuten Jan Vapaavuori, Piia-Noora Kauppi, Sari Sarkomaa ja Kirsi Piha. Myös Alexander Stubb on saanut häneltä tukea uralleen.
Eduskunnan lounaslistalla on lihapyöryköitä tomaatti-kotijuustokastikkeessa, minkä kylkeen Zyskowicz ottaa paahdettuja perunoita. Siirrymme tarjottimien kanssa isomman neuvottelutilan pitkän pöydän ääreen, jossa haastattelua voi samalla tehdä niin, ettemme istu suoraan vastakkain.
Ben Zyskowicz on sanonut, ettei todennäköisesti asetu enää ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa. Tässä haastattelussa on tarkoitus raottaa sitä, miten Zyskowicz on kokenut vuosien saatossa politiikan ja kuinka hän tarkastelee ajan ilmiöitä sekä omaa puoluettaan kokoomusta – tässä ja nyt.
Äidin apuna mainoksia jakamassa
Ben Zyskowicz oli kuusivuotias, kun hänen isänsä kuoli. Äiti, joka oli vaikeasti näkövammainen, sittemmin lähes sokea, jäi kahden pienen lapsen yksinhuoltajaksi.
”Kaikki työ on arvokasta.” Se oli kodin perintö, joka vaikutti Zyskowiczin arvoihin ja näkyy vahvasti myös hänen ajamassaan politiikassa tänä päivänä.
Työkseen suomenjuutalainen äiti oli milloin parsimassa Marian sairaalan potilassukkia, milloin jakamassa mainoksia postilaatikoihin, missä myös alakouluikäinen Ben sai olla välistä apuna. Äiti ehti toimia myös kaupassa myyjänä sekä pesulassa vastaanottoapulaisena, kunnes pääsi puhelunvälittäjäksi Pauligin tehtaalle, missä vierähtikin sitten pidempi aika.
Menemättä syvällisemmin perustulomalliin, Zyskowicz sanoo, ettei hyväksy ajattelua, jossa työkykyinen ihminen voisi valita, ”elääkö oman työnsä vai naapurin työn hedelmillä”.
– Kannatan ehdottomasti sitä, että ihmiset tekevät töitä lakien mukaisella pienemmälläkin palkalla, jota sitten tarvittaessa täydennetään sosiaaliturvalla.
Isä Abram Zyskowicz oli syntyisin Puolasta ja sukunsa ainoa, joka selvisi hengissä holokaustista. Sittemmin vuonna 1960 hän hukkui uintiretkellä Helsingissä arvoituksellisissa oloissa.
Virallinen kuolinsyy oli hukkuminen, mutta se ei ollut koko totuus:
– Käsittämättömän kovat kärsimykset jättivät jälkensä varmasti jokaiseen, joka sieltä helvetistä selvisi. Hän ei koskaan toipunut tästä fyysisesti, muttei myöskään henkisesti. Kuten on ollut puhetta, hän kuoli vuonna 1960, jolloin hän hyvin todennäköisesti teki itsemurhan. Olin silloin kuusivuotias.
Haarukka on pysähtynyt käteen ja Zyskowicz tarvitsee lasin vettä kyetäkseen jatkamaan. Muistot lapsuudesta ovat omia tai äidin kertomaa, mutta se on selvää, että hänellä oli hyvin ankara isä.
– Hän suhtautui äärimmäisen ankarasti siihen, jos lapsi ei halunnut syödä ruokaansa loppuun. Eihän pieni lapsi voinut tätä ymmärtää, että nälän näkeminen ja nälkiintyminen siellä keskitysleirissä oli varmasti vaikuttanut siihen, ettei hän voinut kestää tilannetta, jossa ruokaa on tarjolla ja lapsi kieltäytyy syömästä.
Ben Zyskowicz on monien tapaan pohtinut, mikä sai natsi-Saksassa ihmiset toimimaan kuten he toimivat. Tai hiljaisesti hyväksymään. Vähintäänkin ummistamaan silmänsä.
– Onko sittenkin niin, että sivistynyt käyttäytyminen ja toisen ihmisen kunnioittaminen on jonkinnäköinen pintasilaus ihmisessä. Kun olosuhteet ovat suotuisat ja pintaa vähän raaputtaa, sieltä paljastuukin aivan toisenlainen ihminen.
– Kuinka paljon kyse on sitten ihmisen luontaisesta itsesuojeluvaistosta, omasta selviytymisestä. Jos elät diktatuurissa, jossa valtaa pitäviä vastaan asettuminen on uhka omalle elämälle, kuinka moni haluaa asettua vastustamaan. Ja jos se on uhka vähintäänkin omalle uralle ja menestykselle, sekin vaikuttaa.
Näihin pohdintoihin kannattaa pysähtyä, kun katsoo maailmanpolitiikan tapahtumia tässäkin ajassa.
Suomettumisilmiö järkytti
Kun Ben Zyskowicz lähti 15-vuotiaana mukaan politiikkaan ja liittyi kokoomusnuoriin, tavoite oli selvä:
– Halusin puolustaa länsimaista, demokraattista, ihmisoikeuksia ja markkinataloutta edustavaa yhteiskuntamuotoa vasemmistolaisuutta, sosialismia ja kommunismia vastaan.
Hippityylinen pitkätukka herätti huomiota perinteisemmin pukeutuvissa kokoomusnuorissa – etenkin, kun Zyskowicz paljastui kovaksi antikommunistiksi.
Kokoomusnuorten sisällä hänen taakseen ryhmittyi myöhemmin oppositio, joka katsoi kokoomusnuortenkin myötäilevän liikaa Neuvostoliittoa ja kaventavan tätä kautta tarpeettomasti omaa liikkumatilaansa. Zyskowicz kutsui tätä suomalaisen yhteiskunnan ilmiötä itsesuomettumiseksi.
Linjakiistan toisella puolella oli kokoomusnuoria johtanut Ilkka Kanerva kannattajineen, joita tuki puolueen puheenjohtajaksi vuonna 1979 tullut Ilkka Suominen.
He taas katsoivat, että kokoomuksen on jatkuvasti annettava uusia näyttöjä niin sanotusta ulkopoliittisesta kelpoisuudestaan, jotta muut puolueet eivät voisi käyttää ”neuvostokorttia” kokoomusta vastaan ja pitää puoluetta paitsiossa.
– Totta kai minulle oli järkytys ja pettymys, kun suomettumisilmiö eteni yhteiskunnassamme 1970-luvulla ja kun malttamattomimmat kokoomuslaisetkin ryhtyivät kilvoittelemaan siinä, että he olisivat yhtä suuria Neuvostoliiton ystäviä kuin muut.
Zyskowicz sanoo ymmärtävänsä Kanervan ja Suomisen pyrkimyksiä ja motiiveja kokoomuksen paitsioaseman murtamiseksi. Näkemysero vallitsi kuitenkin siitä, miten pitkälle tässä oli tarpeen mennä.
Zyskowicz ei hyväksynyt pyrkimystä ”yltiökelpoisuuteen”, kuten hän ilmiötä silloin nimitti.
– En ole näitä Kanervan ja Suomisen kanssa sittemmin muistellut. Vaikka arvostan korkealle molempien miesten uraa ja työtä suomalaisen yhteiskunnan ja kokoomuksen hyväksi, erimielisyydet 1970-luvun historiaan liittyen ovat ymmärtääkseni edelleen olemassa.
Lihapyörykät on syöty, Zyskowicz työntää lautasen sivummalle ja ottaa esiin mukaan tuomansa Riku Keski-Rauskan viime vuonna julkaiseman Ilkka Suomisen elämäkerran Sinä osaat, sinä pystyt.
Sivulla 209 on kohta, jossa käsitellään kokoomusnuorten liittämistä osaksi Suomen Rauhanpuolustajat-järjestöä, mitä Zyskowicz vastusti, koska järjestö oli todellisuudessa Neuvostoliiton asialla.
Suominen ärähtää siinä toimittajalle ja katsoo Zyskowiczin olevan itse liikkumatilan kaventaja ja pelkäävän ilmeisesti ”kouristuksenomaisesti, ettei hänen vakaumuksensa pystyisi kilpailemaan esimerkiksi kommunistien vakaumuksen kanssa Rauhanpuolustajissa”.
– Ihmiset, jotka lukevat tämän tästä kirjasta vuonna 2020, voivat pitää sitä ihan järkevänä lausahduksena. Mutta ajatus siitä, että me, vakaumuksemme mukaisesti länsimaiseen demokratiaan ja ihmisoikeuksiin uskovina ja siten kommunismia vastustavina porvareina, olisimme voineet mennä sinne vaatimaan, ettei Rauhanpuolustajat jatkuvasti yksipuolisesti haukkuisi vain länttä, vaan nostaisi esiin myös Neuvostoliiton ja muiden kommunistimaiden diktatuurin, vainot ja muut ihmisoikeusrikokset, oli ajatuksena täysin järjetön ja mahdoton.
– Tämän ymmärtää jokainen, joka tietää mitään tuon ajan Suomesta ja kokoomuksen pyrkimyksestä vahvistaa neuvostosuhteitaan. Tämähän oli kirjankin mukaan Suomisen motiivi kokoomusnuorten liittämiselle tuohon järjestöön. Loppujen lopuksi kokoomusnuoret ei siihen liittynyt.
BenTV ja lukijamäärät
Entä Venäjä, Nato ja Suomen liikkumatila tänä päivänä? Tästä on jatkettava myöhemmin vielä puhelimessa, sillä seuraavaksi Zyskowiczin on kiirehdittävä Verkkouutisissa aina perjantaisin ilmestyvän videobloginsa BenTV:n kuvauksiin.
Zyskowicz tunnustaa olevansa ”ylikriittinen” omaan kirjoitettuun tekstiinsä, minkä takia ilmaisukeinoksi valikoitui säännöllisen kolumnin sijaan videoblogi Verkkouutisiin.
Koronan takia kuvauksia on tehty jo jonkin aikaa Eduskuntatalon sijasta Zyskowiczin kotikulmilla Lassilassa. Tänään Zyskowiczin tarkoitus on puhua kotitalousvähennyksestä, jonka työllistämisvaikutus on tutkimuksessa kyseenalaistettu, sekä Maria Ohisalosta, joka ei edes tivattaessa kyennyt Ylen tentissä sanomaan yhtäkään asiaa, mistä vihreät voisi säästää.
Kotipihalla työvälineeksi valikoituu lumikola, kun BenTV:n kuvaaja ja monitoimimies Tuukka Ylönen kuulee, mistä Zyskowicz aikoo puhua ja ehdottaa jotain kotityön tekemistä.
Liekö keskustelut Pikkuparlamentissa yhä mielessä, Ben Zyskowicz aloittaa lähetyksen sanoilla ”Neuvostoliiton aikana oli Itä-Siperiassa kolhoosi…” ja kytkee tämän sitten mutkien kautta päivän teemaan työntäessään samalla lumikolaa.
Lähetysajasta kaksi kolmannesta on tarkoitus käyttää kotitalousvähennykseen, Ohisalolle jää reilu minuutti. Lähetyksen kokonaiskesto on leikkausten jälkeen lopulta 3,34 minuuttia.
Zyskowicz ei ole sosiaalisessa mediassa ja kokee nettimaailman monella tapaa itselleen yhä vieraaksi. Hän seuraa kuitenkin jossain määrin BenTV:n katsojalukuja ja videoiden perään ilmestyviä kommentteja.
– Itseäni on yllättänyt, että BenTV:n seuraajissa tuntuu olevan niin paljon perussuomalaishenkisiä miehiä. En tiedä, onko tämä yleisempikin ilmiö verkossa. Jos teen konsensushenkisen BenTV:n, jossa tuen vaikkapa hallituksen koronatoimia, se saa huomattavasti vähemmän katsojia kuin jos siellä moititaan hallitusta tai demareita, mikä helposti jo tuplaa katsojamäärän. Puhumattakaan siitä, jos mollaan vihreitä tai puhun maahanmuuttopolitiikan epäkohdista – katsojamäärä tuplaantuu tästä vielä entisestään.
Vaikuttaako tämä miten omiin mietteisiisi tehdessäsi BenTV:tä?
– Tämä on erittäin hyvä kysymys, koska jokainen, joka tekee jutun tai videon, toivoo lähtökohtaisesti laajaa lukijakuntaa tai katsojamäärää erinomaisille ajatuksilleen, eikö niin? On inhimillistä, että tämä jossain määrin vaikuttaa aihevalintoihini, mutta vaikuttaako se mielipiteisiini, niin ei.
Venäjästä vaikea löytää mitään hyvää
Kokoomus on kannattanut Suomen Nato-jäsenyyttä vuodesta 2006, mutta ainakin osa kokoomuslaisista katsoo, että jäsenyyttä pitäisi pyrkiä edistämään selvästi aktiivisemmin.
”USA ja Nato, rauhan perikato!” Näin sitä huudettiin aikanaan rauhanmarsseilla. Zyskowiczin mukaan on selvää, että tuon ajan ilmapiiri vaikuttaa yhä moniin hänen sukupolvensa edustajien ja heidän lähipiirinsä Nato-asenteisiin. Itse hän ajattelee Natosta näin:
– Olen kannattanut ja kannatan Suomen Nato-jäsenyyttä, koska uskon sen vahvistavan Suomen turvallisuutta.
Moni Nato-jäsenyyden kannattaja puistelee päätään niin sanotulle ”Nato-optiolle”, mutta Zyskowicz ymmärtää myös siihen liittyvää ajattelua. Mahdollisuus hakea jäsenyyttä – mikä on tehty myös Venäjälle selväksi – on samalla kortti, joka kädessä ollessaan voi vaikuttaa Suomen turvallisuustilanteeseen vakauttavasti Venäjän mahdollisilta poliittisilta aggressioilta.
Zyskowicz myöntää, että Donald Trumpin kausi on nakertanut jossain määrin myös hänen luottamustaan siihen, että Yhdysvaltain johto ”kaikkina aikoina ja kaikissa tilanteissa” pitäisi arvokkaana eurooppalaisten Nato-liittolaisten turvaamista.
– Kannatan totta kai sitä, että EU-maat kykenisivät jatkossa antamaan vahvempaa ja uskottavampaa tukea toistensa turvallisuuden vahvistamiseksi. Ongelma on tietysti siinä, että kun lähes kaikki maat ovat jo Naton jäseniä, ei tämä näkökulma ole muille samalla tavalla tärkeä.
– No, sanotaan näin, että olisin valmis liittymään Natoon huomennakin, jos poliittinen tilanne ja kansalaismielipide kypsyisivät sellaisiksi.
Venäjästä hänen on vaikea löytää tällä hetkellä mitään hyvää sanottavaa. Suomessakin oli 1990-luvulla ajatuksia maan demokratia- ja oikeusvaltiokehityksestä, mutta ne törmäsivät seinään jo uuden vuosituhannen alussa.
– Sen jälkeen kaikki on mennyt vain huonompaan suuntaan. Venäjä on valmis rikkomaan kaikkia solmimiaan sopimuksia, maa on valmis valehtelemaan kaikin tavoin omalle kansalleen ja koko maailmalle tekemisistään ja sen johdon toiminta opposition edustajia kohtaan on entistä barbaarisempaa, kuten myrkkymurhissa on nähty.
Ääriliikkeiden taustat moninaiset
Kokoomuksen slogan tulevissa kuntavaaleissa on ”sydän oikealla”. Suomettumisen aikaan oikeistolaisuutta käsitteenä vieroksuttiin, mutta nyt moni katsoo, että puolueen pitäisi ottaa askelia oikealle eikä rummuttaa liikaa ”keskustaoikeistolaisuutta”.
Onko kokoomus tällä hetkellä mielestäsi riittävän oikealla?
– Itse pidän kokoomusta maltillisena keskustaoikeistolaisena puolueena ja koen olevani myös itse tällainen maltillinen oikeistolainen henkilö. Mielestäni kokoomus on Suomen poliittisella kartalla ihan sopivassa paikassa.
Zyskowicz korostaa, ettei itse kannata pidäkkeetöntä talousliberalismia, vaan katsoo, että yhteiskunnan oikeus ja velvollisuus on asettaa markkinoiden toiminnalle rajoja niin sosiaalisista kuin ympäristösyistäkin. Näin ”kapitalismista” on Euroopassa tullut ”markkinataloutta”.
Tässä ajassa vihreät ja perussuomalaiset ovat tuoneet uuden jakolinjan peliin. Osa kokoomuslaisista katsoo puolueen ajautuneen liian lähelle perussuomalaisia, toisten mielestä taas vihreitä.
Ben Zyskowiczin keskeinen viesti kokoomuslaisille on tässä:
– Ei pidä verrata kokoomusta muihin vaan muita kokoomukseen. Teemme omat linjauksemme ja päätöksemme omien arvojemme pohjalta ja sillä hyvä.
Olennainen kysymys tässä ajassa on, mikä erottaa kokoomuksen muista puolueista, kun kaikki enemmän tai vähemmän hyväksyvät markkinatalouden periaatteet, haluavat, että ihmisillä olisi töitä ja Suomen talous kasvaisi. Kantavat huolta ympäristöstä, vanhusten hoidosta, terveydenhuollosta ja koulutuksesta.
– Minusta kokoomus on puolueista ainoa, joka kantaa riittävästi huolta myös siitä, miten yhteistä kakkua kasvatetaan. Keskeistä tässä on työnteon ja yrittäjyyden edellytysten vahvistaminen. Tämä on minusta se ydin, joka tänä päivänä erottaa kokoomuksen muista, sillä kaikki puolueet ovat hyviä jakamaan sitä kakkua yhteiseen hyvään.
Mitä ajattelet perussuomalaisista? Entä huolettaako kansallismielisten puolueiden nousu Euroopassa ja miten siihen pitäisi suhtautua?
– Kaikki ääri-ilmiöt, jotka eivät luota poliittiseen vaikuttamiseen demokraattisten instituutioiden kautta, totta kai ne minua huolestuttavat.
Zyskowicz huomauttaa, että osa ääriliikkeistä on taustoiltaan hyvin moninaisia.
– Otetaan vaikka Ranskan Keltaliivit. Ovatko ne äärioikeistolaisia, äärivasemmistolaisia vai ääripopulisteja? Sanopa se. Minä en tiedä.
Mitä tulee Suomessa perussuomalaisiin, Zyskowicz ajattelee puolueesta näin:
– Perussuomalaiset ei ole minusta äärioikeistolainen puolue, mutta sen liepeillä toimii äärioikeistolaista ja rasistista porukkaa. Toivon ja odotan, että puolueen johto ottaisi riittävän selvin teoin etäisyyttä tällaisiin ilmiöihin.
Moni kokoomuslainen sulkisi jo tässä vaiheessa pois hallitusyhteistyön puolueen kanssa. Zyskowicz on vähän eri linjoilla.
– Kun kokoomusta pidettiin yli 20 vuotta väkisin paitsiossa pelaamalla neuvostokortilla, niin lähtökohtaisesti suhtaudun vähän varauksella siihen, että jotain puoluetta – tässä tapauksessa perussuomalaisia – pidettäisiin automaattisesti hallituskelvottomana.
– Toinen demokratiaan kuuluva ulottuvuus on myös se, että kansalaisten vaaleissa osoittamalle mielipiteelle on annettava arvoa. Ja vaikka tiedän, että moni kokoomuslainen äänestäjä on tästä eri mieltä, minusta on kyettävä tarkasteleman erilaisia hallitusvaihtoehtoja. Myös sellaisia, joissa perussuomalaiset olisivat mukana. Totta kai tässä ratkaisevat voimasuhteet ja myös se, miten eri puolueet kykenevät sopimaan yhteistyöstä ja toimimaan hallitusvastuussa.
Politiikan jälkeen jää tyhjiö
”Ja sitten tietysti kun politiikka aikanaan jää vähemmälle, niin siirtyminen kokopäivätoimiseksi lakimieheksi tuntuu aika houkuttelevalta vaihtoehdolta.” Näin 25-vuotias Zyskowicz kirjasi päiväkirjaansa maaliskuussa 1981. Mutta kuinka kävikään?
Viime vuosina moni politiikan konkari on jättäytynyt pois eduskunnasta. Kärjistynyt vastakkainasettelu. Ilkeily. Some-maailman nopeatempoisuus. Kaikki tämä kuluttaa monen loppuun ja saa epäilemään myös työnsä merkitystä.
Politiikan taakseen jättänyt Sampo Terho arvioi hiljattain Helsingin Sanomissa, että hänen onnellisuutensa on suoraan suhteessa siihen, mitä vähemmän elämässä on politiikkaa.
– Omalla kohdallani näin ei ole, eli politiikka on elämäni ja intohimoni – ehkä ollut sitä liikaakin.
Palataan 1970-luvulle. Zyskowicz myöntää kokeneensa ajanjakson myös henkisesti raskaana.
– En kiistä, etteikö se ollut minulle traumaattista aikaa, ja traumoja tästä on itselleni varmasti seurannut. Mieluummin kuitenkin näin päin, etten ollut yhtä valmis kuin monet muut sanomaan mustaa valkoiseksi ja valehtelemaan Suomen kansalle Neuvostoliiton ´rauhanpolitiikasta´.
Zyskowicz on sanonut viime aikoina haastatteluissa, että tämä vaalikausi jää todennäköisesti hänen viimeisekseen. Lopullista ei:tä hän ei pysty kuitenkaan sanomaan, edes tässä haastattelussa.
Intohimo politiikkaan sekä oma terveydentila ja jaksaminen, ne painavat vaakaa eri suuntiin. Lopullinen ratkaisu venynee kalkkiviivoille.
Sitten kun politiikka jää taakse, pelottaako elämääsi jäävä tyhjiö?
– En tiedä, pelottaako, mutta näin siinä varmasti käy.
Hän toivoo kuitenkin aikaa jäävän jatkossa enemmän lapsenlapsille.
Palaudumme puhelinhaastattelusta maan pinnalle, kun vaimo Rahime on lähdössä kauppaan. Zyskowiczin puhe toimittajalle keskeytyy, kun hän huhuilee toisaalle:
– Joo, tuo pullaa – no, yksi pitko. Saa olla eilistä. Tai toissapäiväistäkin.
Tämä Ben Zyskowiczin haastattelu on julkaistu myös 31.3.2021 ilmestyneessä Nykypäivä-lehdessä.