Verkkouutiset

Ben Zyskowicz: Miten Kirsi Piha eroaa muista ehdokkaista?

Kokoomuksen kansanedustajan mukaan Kirsi Piha on osoittanut kykynsä johtamisessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz nostaa Verkkouutisten BenTV:ssä esille seikkoja, joiden vuoksi kokoomuksen Helsingin pormestariehdokas Kirsi Piha eroaa muiden puolueiden ehdokkaista.

Zyskowicz kertoo tunteneensa Pihan usean vuosikymmenen ajan ja kuvailee tätä ”poikkeuksellisen tarmokkaaksi, asioihin perehtyväksi ja asioita aikaansaavaksi naiseksi”. Lisäksi hänellä on pitkä kokemus niin Helsingin kaupunginvaltuustosta, eduskunnasta kuin Euroopan parlamentista.

– Mutta poliittisen uransa jälkeen hän on tehnyt aivan upean uran yrittäjänä. Hän loi tyhjästä firmansa Ellun kanat. Se on työllistänyt kymmeniä ihmisiä, freelancerit mukaan lukien varmaan satoja ihmisiä ja auttanut kymmenittäin yrityksiä niiden ongelmien ratkaisemisessa, Zyskowicz sanoo.

Ellun kanat on vuonna 2008 perustettu viestintätoimisto, joka tarjoaa palveluita yrityksille ja organisaatioille. Zyskowiczin mukaan Piha on yritystoiminnassa osoittanut kykyään johtamiseen, uuden luomiseen ja asioiden aikaansaamiseen. Sitä hän pitää myös selvänä etuna muihin Helsingin pormestariehdokkaisiin verrattuna.

– Kirsin kilpailijoina tässä pormestarikisassa ovat Nasima Razmyar (sd.) ja Anni Sinnemäki (vihr.), varsinkin Anni Sinnemäki. Kaikki kolme ovat päteviä ihmisiä, mutta kun heitä verrataan niin kannattaa ottaa huomioon, että Kirsi on todellakin tehnyt pitkän uran bisneksessä kun taas Nasima ja Anni ovat molemmat saaneet käytännössä leipänsä vain politiikasta.

”Ääni Halla-aholle on ääni vihreille”

Helsingin pormestariehdokkaiksi ovat kokoomuksen Pihan, vihreiden Sinnemäen, sosialidemokraattien Razmyarin lisäksi ilmoittautuneet Jussi Halla-aho (ps.), Paavo Arhinmäki (vas.), Eeva Kärkkäinen (kesk.), Mika Ebeling (kd.) ja Harry ”Hjallis” Harkimo (Liike Nyt) ja Tiina Ahva (sin.).

Zyskowicz huomauttaa, että myös seuraava pormestari tulee suurimmasta valtuustoryhmästä. Käytännössä se tarkoittaa hänen mukaansa sitä, että seuraava pormestari tulee joko kokoomuksesta tai vihreistä.

Zyskowiczin mukaan osa kokoomuksen äänestäjistä ”on haikaillut perussuomalaisten Jussi Halla-ahon ehdokkuuden perään”. Hänen mukaansa ääni Halla-aholle on tosiasiassa ääni Sinnemäelle ja vihreille, sillä Zyskowiczin mielestä Halla-ahosta ei voi tulla pormestaria.

– (Ääni Halla-aholle) on kokoomukselta pois, jos kokoomusta äänestänyt tai sellainen joka on ajatellut tai harkinnut kokoomuksen äänestämistä, kuitenkin päätyy Halla-ahon kannattajiksi.

– Siis ääni Halla-aholle on ääni vihreille. Toivon, että pidätte tämän mielessä, Zyskowicz sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)