Verkkouutiset

Belgian kerrotaan valinneen F-35:n uudeksi hävittäjäkseen

Belgian median mukaan hävittäjäkilpa on ratkennut.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Belgialainen La Libre uutisoi Belgian hävittäjäkilvan ratkenneen ja sen voittajaksi selvinneen amerikkalaisen Lockheed Martinin valmistaman F-35:n.

Lehden mukaan valinta aiotaan julkistaa lähipäivinä. Asiasta on kerrottu myös muissa belgialaismedioissa. Tässä siitä uutisoi esimerkiksi VRT.

Belgian hävittäjähanke muistuttaa vaihtoehdoiltaan ja aikataulultaan Suomen Hornetien korvaajan etsintää. Belgia haluaa korvata amerikkalaisista F-16-hävittäjistä koostuvan hävittäjäkalustonsa vuosina 2023-2030. Belgia aikoo ostaa 34 uutta hävittäjää.

Kilvan ensi vaiheessa ehdokkaina olivat F-35:n lisäksi muutkin Suomenkin hävittäjähankkeessa mukana olevat koneet eli amerikkalainen Boeing Super Hornet, ranskalainen Dassault Rafale, yhteiseurooppalainen Eurofighter Typhoon ja ruotsalainen Saab JAS Gripen. Suomen kisassa mukana on Boeingilta lisäksi myös Super Hornetin elektronisen sodankäynnin Growler-versio.

Kaikki muut paitsi Typhoon ja F-35 vetäytyivät lopulta Belgian hävittäjähankkeesta. La Libre toteaa kaikkien sen lähteiden niin politiikassa, virkamiehistössä, teollisuudessa kuin asevoimissakin kertovan, että viimeisen harkinnan voitti F-35.

Päättämättä on lehden tietojen mukaan toistaiseksi, hankitaanko koneet suoraan Yhdysvalloissa vai valmistetaanko ne Euroopassa. F-35-koneita on rakennettu Italiassa. Myös pilottien ja teknisen henkilökunnan koulutuspaikkoja mietitään yhä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)