Barack Obaman määrä kertoa Guantanamon vankileirin sulkemisesta

Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman on määrä kertoa puolustusministeriön suunnitelmista Guantanamon vankileirin sulkemiseksi myöhään tiistai-iltana.

Presidentti Barack Obama pitää televisioidun puheen aiheesta Suomen aikaa aamuyöstä keskiviikkona.

CNN:n mukaan Yhdysvaltain puolustusministeriön, Pentagonin, suunnitelmat vankileirin lopettamiseksi ovat pääpiirteissään jo tiedossa. Jäljellä olevista vangeista osa on tarkoitus siirtää muihin maihin – ja vaarallisimmiksi arvioidut vangit on tarkoitus siirtää vankilaan Yhdysvaltojen maaperällä.

Guantanamon vankileirillä on nykyään enää noin 91 vankia. Vangeista huolehtii noin 2 000 siviili- ja sotilashenkilöä. Vankileirin ylläpitämisen kustannukset ovat satoja miljoonia dollareita.

Guantanamon vankileirin sulkemisen esteenä on kuitenkin ollut lakiteknisiä seikkoja. Laki muun muassa kieltää Yhdysvaltain armeijaan kuuluvia siirtämästä vankeja Yhdysvaltain maaperälle. Lakiteknisiin seikkoihin on nyt tarkoitus saada vastaus.

Obama lupasi sulkea Guantanamon vankileirin jo vuoden 2008 presidentinvaalikampanjassaan, ja teki asiaa koskevan määräyksen heti astuttuaan virkaan. Kongressin vastustuksesta ja juridisista ongelmista johtuen vankileirin sulkeminen on osoittautunut kuitenkin mutkikkaaksi haasteeksi.

Vankileiri sijaitsee Yhdysvaltain sotilastukikohdassa Kuubassa. Se käynnistettiin vuonna 2002 vankileiriksi erityisen vaarallisiksi arvioiduille vangeille, jotka ovat jääneet kiinni sotilasoperaatioissa ulkomailla.

Kommentit