Verkkouutiset

Nato-lentäjien perheitä häiritty Hollannissa

”Venäläisellä aksentilla” puhuvat ovat häirinneet Nato-operaation lentäjien kumppaneita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Baltian maihin sijoitettujen hollantilaisten hävittäjälentäjien perheitä on ahdisteltu ja häiritty, kertoo NL Times. Sivusto viittaa hollantilaisessa De Telegraaf-lehdessä julkaistuihin tietoihin. Lehden mukaan venäläisiltä kuulostavat henkilöt ovat soittaneet lentäjien kumppaneille häiritseviä puhelinsoittoja vuonna 2017, jolloin Hollanti osallistui Naton Baltic Air Police-ilmavalvontaan.

Puheluissa lentäjien kumppaneilta on mm. tiedusteltu lentäjien tehtävänkuvaa, sekä vihjailtu lentäjien olevan parempi lähteä alueelta. Hollannin sotilastiedustelu vahvisti Telegraafille olevansa tietoinen tapauksista, mutta ei halunnut kommentoida tietoja sen enempää.

Turvallisuuspolitiikkaan erikoistunut toimittaja Janne Riiheläinen arvioi tapausten olevan osa Venäjän hybridivaikuttamista.

– Ei tällaiseen toimintaan ole motiivia muilla kun Venäjällä. Tämä myös sopii kuvaan sen kanssa, miten Venäjä on toiminut aiemmin, esim. hakkerointien yms. kanssa, Riiheläinen kirjoittaa twitterissä.

Turvallisuussyistä ulkomailla palvelevien hollantilaissotilaiden nimiä ei kokonaisuudessaan julkaista. Baltian maihin on yhä sijoitettuna 270 hollantilaista sotilasta.

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)