Verkkouutiset

Azerbaidzan kertoo estäneensä ”provokaation” Helsingissä

Armenian väitetään yrittäneen provokaatiota Matkamessuilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Azerbaidzanilaismedian mukaan Suomessa on estetty Armenian provokaatioyritys. Trend.az -uutissivuston mukaan tapaus koskee perjataina alkaneita Helsingin matkamessuja.

Armenialaisen yhtiön kerrotaan ripustaneen messuilla esille kartan, jossa Azerbaidzanin Vuoristo-Karabahin aluetta kutsutaan Astrakhaniksi ja kuvataan osaksi Armeniaa. Adzerbaidzanilaisten mukaan alue kuuluu Azerbaidzanille ja sen nimittäminen Astrakhaniksi on provokaatio.

Adzerbaidzanilaisten kerrotaan vieneen Armenian messupisteelle ”kansainvälisiä asiakirjoja”, jotka todistavat, ettei alue kuulu Armenialle ja vaatineen materiaalin poistamista. Armenialaisten kerrotaan lopulta poistaneen kartan ja muun aineiston, joissa Vuoristo-Karabahia pidettiin osana Armeniaa.

Vuoristo-Karabahin alue on yhä enemmän tai vähemmän jäätyneen konfliktin tilassa. Sota alkoi Neuvostoliiton loppuaikoina 1980-luvun lopulla. Se päättyi tulitaukoon vuonna 1994, mutta rauhaa ei ole solmittu.

Vuoristo-Karabah on julistautunut Armenian tuella itsenäiseksi, mutta sen asemaa ei ole tunnustettu kansainvälisesti. Venäjä tukee alueella voimakkaasti Armeniaa. maassa on tuhansia Venäjän sotilaita ja Venäjä on järjestänyt armenialle edullisesti kehittyneitä aseita. Kiistellyn alueen tilanne kuumentaa tunteita rajan molemmin puolin.

Ulkopolitist kertoi kesällä Vuoristo-Karabahin jännitteiden kiristyvän ja tilanteen pahenevan. Jutun mukaan aluetta koskeva retoriikka on kiihtynyt molemmin puolin ja yhteenottojen eskaloitumisen riski kasvaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)