Nainen lukemassa Kelan esitettä työttömyyden varalle. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN

Mauri Kotamäki: Ay-liikkeen heikentäminen on huono vasta-argumentti

Perjantaina julkaistiin sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan tilaama selvitys ansiosidonnaisen työttömyysturvan kehittämisestä.

Selvityshenkilönä toimi allekirjoittanut. Tarkalleen ottaen selvityskysymyksenä oli, mitkä olisivat parhaita tapoja siirtyä yleiseen eli kaikille yhdenvertaiseen ansioturvaan. Seuraavassa tiivistän 85-sivuisen selvitykseni noin yhteen sivuun ja vastaan sivussa lyhyesti pariin kritiikkiin, joita on esitetty. Lopuksi vielä pientä pohdiskelua aiheesta.

Nykyinen ansiosidonnainen työttömyysturvajärjestelmä on epätasa-arvoinen. Kaikki työttömät (ja heidän työnantajansa) maksavat palkastaan työttömyysvakuutusmaksua, jolla rahoitetaan merkittävässä määrin ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Ainoastaan työttömyyskassojen jäsenet ovat oikeutettuja ansiopäivärahaan. Kassoihin kuulumattomat maksavat siis työttömyysvakuutusmaksua, muta eivät ole oikeutettuja ansiopäivärahaan.

Olen kuullut väitettävän, että edellinen kappale ei pitäisi paikkansa, koska työttömyysvakuutusrahasto tilittää kassoihin kuulumattomien henkilöiden vakuutusmaksuosuuden Kelalle. Tämä väite on semantiikkaa, joilla yritetään kohdistaa huomio olennaisesta epäolennaiseen. Tehdään yksi asia selväksi.

Kassoihin kuulumattomat henkilöt maksavat veroja ja veronluonteisia maksuja samoilla perusteilla kuin kaikki muutkin. Työttömäksi jäädessään he eivät ole oikeutettuja ansiosidonnaiseen päivärahaan vaan he ovat oikeutettuja peruspäivärahaan, joka on hieman alle 700 euroa kuukaudessa. Vaikka TVR:n ja Kelan rahoitusosuuksien siirrot olisivat minkälaisia, ei tämä tosiasia muutu. Lisäksi kannattaa huomioida, ettei työnantajan rahoitusosuutta kassoihin kuulumattomista henkilöistä tilitetä takaisin Kelaan.

Vuonna 2017 yli 70 000 henkilöä joutuu peruspäivärahalle ansiosidonnaisen sijaan. Vakuutuksen ulkopuolella on arviolta yli 300 000 henkilöä. Ongelman mittaluokka on yhteiskunnallisesti merkittävä.

Keskeinen motivaatio selvitykselle siis oli se, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan hyödyt ja kustannukset eivät jakaudu yhdenvertaisesti. Mutta se ei ole ainut motivaattori. Lievä rahoituksellinen epätasa-arvokin olisi helpompi niellä, jos se tuntuisi sosiaalisesti oikeudenmukaiselta – näin ei kuitenkaan ole.

Kassojen jäsenet näyttäisivät olevan paremmassa työmarkkina-asemassa kuin ne, jotka eivät kassojen jäseniä ole. Toisin sanoin paremmassa taloudellisessa asemassa olevien kassojen jäsenten työttömyysturvaa subventoidaan merkittävästi enemmän julkisen sektorin kautta. Tätä järjestelmän eriarvoistavaa aspektia on äärettömän vaikea perustella.

Monet toistelevat sitä, että ”kaikilla on mahdollisuus liittyä kassaan”. On kuitenkin ihan järkeviä syitä, miksi kaikki eivät liity työttömyyskassan jäseneksi. Ja juurikin huomio siitä, että työmarkkinoilla heikoimmassa asemassa olevat ovat harvemmin kassojen jäseniä kuin muut, perustelee pakollisen työttömyysvakuutuksen järjestämistä.

Ihmiset ymmärtävät tämän ja ovat melkein itsestään selvästi samaa mieltä sekä eläke- että sairausvakuutuksen kohdalla. Mutta jostain syystä sama logiikka ei muka päde työttömyysvakuutukseen. Mielestäni täsmälleen sama logiikka pätee myös työttömyysvakuutukseen, tai en ainakaan keksi mitään mullistavaa selitystä miksi ei pätisi.

Kuvailen itse selvityksessä kolme erilaista mahdollista uudispolkua. Ensisijaisesti suositan, että lyhyellä aikavälillä tulisi siirtyä ansiosidonnaiseen peruspäivärahaan. Ts. ne, jotka nyt saavat peruspäivärahaa saisivatkin ansiosidonnaista peruspäivärahaa, mikä olisi keskimäärin 5,5 prosenttia nykyistä ansiopäivärahaa pienempi. Tässä ehdotuksessa muuten kassaan liittymisen kannustimet olisivat edelleen olemassa; kassan jäsenyys mahdollistaisi vapaaehtoisen lisävakuutuksen hankkimisen, minkä lisäksi edelleen nykyisin noin 90 miljoonan euron verotuki kassojen jäsenmaksun verovähenteisyyden kautta säilyisi.

Pitemmällä aikavälillä tavoitteena pitäisi olla, että tavalla tai toisella hallinnollinen kustannus pitäisi saada alemmaksi. Vuonna 2018 työttömyyskassoja oli 26 kappaletta ja vuonna 2017 niiden hallinnollinen kustannus oli yhteensä liki 90 miljoonaa euroa. Erot yksittäisten kassojen välillä ovat merkittäviä. Kassojen olisi tehostettava toimintaansa – mielellään sisäsyntyisesti eli ilman julkisia interventioita. Jos kuitenkin merkittävää kustannustason alentumista ei keskipitkällä aikavälillä tapahtuisi, tulisi harkita nykyisen kassajärjestelmän sulauttamista esimerkiksi Kelaan (tai yhteen tai muutamaan erilliseen kassaan).

Haluan tässä kirjoituksessa nostaa esiin vielä muutaman näkökohdan.

Ensinnäkin mielestäni nykyinen järjestelmä, jolla työttömyysturvaa uudistetaan ja sen ehdoista sovitaan, on rikki. Keskeisesti työttömyysturvasta ovat sopimassa ne, jotka haluavat parantaa ansiosidonnaista työttömyysturvaa ja toisaalta ne, jotka painottavat kustannuksia ja työn tekemisen kannustimia. Näin ilmaistuna ei liene yllättävää, että peruspäivärahalla olevien asema on mitä on eli huono. Universaali ansioturva olisi ilmeinen ja reilu ratkaisu ongelmaan.

Toiseksi olen nyt noin viisi vuotta yrittänyt tarkalla korvalla kuunnella järjellisiä argumentteja universaalia ansioturvaa vastaan, enkä suoraan sanottuna ole montaakaan kuullut. Rahoitustekniset argumentit ovat lähinnä semanttisia. Julkisten menojen kasvun argumentti toki on olemassa. Yleinen ansioturva kasvattaisi työttömyysturvamenoja ja esimerkiksi vakuutusmaksun korotuksilla tai järjestelmän sisäisillä sopeutuksilla tämä pitäisi kattaa. Kustannusten lisäys ei kuitenkaan ole mahdottoman suuri ja suoraan sanoen kyse on mielestäni enemmän poliittisesta tahdosta kuin mistään muusta.

Oman tulkintani mukaan suurin osa kriitikoista perustaa ajattelunsa riskiin järjestäytymisasteen laskusta. On esimerkiksi argumentoitu, että työttömyysvakuutusta ei kannata tehdä yleiseksi koska ”se on vain yksi keino, jolla voidaan rapauttaa ay-liikkeen kykyä”.

Ensiksikin työttömyyskassat eivät virallisesti ole liitoksissa ammattiliittoihin – yhteen voi kuulua olematta jäsenenä toisessa. Siitäkin huolimatta toki myönnän mahdollisuuden, että nykyjärjestelmän muokkaamisella saattaisi olla vaikutuksia järjestäytymisasteen. Tosiasiassa uudistuksen jälkeen ihmiset tekisivät päätöksiä paremman tiedon varassa, mutta ilmeisesti jonkun mielestä tämä on vastustettava asia.

Toiseksi vastustaminen ay-liikkeen aseman nojalla on todellista valtapolitiikkaa, jossa asetetaan ay-liikkeen valta-asema ja työmarkkinoiden heikossa asemassa olevien parantamispyrkimys vastakkain. Käytännössä siis todetaan, että ”emme halua muuttaa työttömyyskassaan kuulumattomien asemaa paremmaksi, koska olemme enemmän huolissamme ammattiyhdistysliikkeen valta-asemasta”.

Kukin voi tahoillaan miettiä mitkä ovat oikeita ja vääriä perusteluja mahdollisen uudistuksen puolesta ja vastaan. Mutta ay-liikkeen valta-aseman painottamista peruspäivärahaa saavien henkilöiden kustannuksella pidän asiallisesta heikkona ja moraalisesti kyseenalaisena.

Mauri Kotamäki

Mauri Kotamäki

Keskuskauppakamarin johtava ekonomisti, VTT

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt