Verkkouutiset

Antti Palola. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Ay-johtaja: Perhevapaiden uudistuksen ei pitänytkään olla työllisyystoimi

Aiempien arvioiden mukaan työllisyys voi laskea tuhansilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ammattiliittojen keskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Antti Palolan mukaan hallituksen esittämän perhevapaauudistuksen ei ole koskaan ollut tarkoituskaan lisätä työllisyyttä.

– Perhevapaauudistus on tärkeä askel oikeaan suuntaan miesten ja naisten välisen tasa-arvon lisäämiseksi yhteiskunnassa. Uudistuksen tarkoitus ei ole – eikä alunperin pitänytkään olla työllisyystoimenpide, Palola sanoo yhteisöpalvelu Twitterissä.

Suomen Yrittäjät on aiemmin arvioinut pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen perhevapaamallin alentavan työllisyyttä noin 5000 hengellä. Lainsäädännön lausuntokierroksella puolestaan Elinkeinoelämän keskusliitto arvioi työllisyyden alenevan noin 2000 hengellä ja esitti muutoksia, joilla vaikutukset oltaisiin saatu 10 000 hengen verran työllisyyttä lisääviksi.

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkisen (vas.) mukaan uudistuksen työllisyysvaikutuksia on arvioitu, vaikka varsinaista tavoitetta ei olekaan. Kustannuksia uudistuksesta on alustavien arvioiden mukaan luvassa noin 80 miljoonaa.

– Vaikutusarvioiden pohjalta on todettu, että todennäköisesti työllisyysvaikutukset uudistuksella ovat vähäiset suuntaan tai toiseen, Sarkkinen sanoi tiedotustilaisuudessa.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)