Verkkouutiset

Avustajien määrää perusteltiin EU-johtokaudella. Entäs nyt?

Pääministeri Sanna Marinin esikunta laajenee Antti Rinteen hallitukseen verrattuna.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo hämmästelee tuoreen pääministeri Sanna Marinin (sd.) päätöstä kasvattaa oman esikuntansa kokoa seitsemään erityisavustajaan.

Antti Rinteen (sd.) hallitus budjetoi jo kesällä lähes kaksinkertaisen määrän avustajia edelliseen hallitukseen verrattuna. Yli 80-henkisen valtiosihteeri- ja erityisavustajakaartin palkkakuluihin menee vuosittain yli kymmenen miljoonaa euroa.

– Näitä lisäyksiähän perusteltiin muun muassa EU-puheenjohtajuuden aiheuttamalla taakalla. No, puheenjohtajuuskausi loppuu ja avustajia pitäisi vähentää, mutta mitä tekee pääministeri Marin? Ottaa yhden avustajan lisää, Sinuhe Wallinheimo toteaa videollaan.

Hänen mukaansa turhan byrokratian purkaminen on lähes pysähtynyt viime hallitukseen verrattuna. Yksi myönteinen asia kuitenkin löytyy.

– Nimittäin tulorekisterin suurimmat puutteet korjataan ja byrokratiaa vähennetään. Esimerkiksi golfkilpailun järjestäjän ei tarvitse jatkossa ilmoittaa enintään sadan euron rahana tai tavarana maksamaansa kilpailupalkintoa, mikäli palkintoa ei ole saanut työ- tai palvelusuhteessa. Tämä on hyvä suunta, Wallinheimo sanoo.

Kansanedustaja huomauttaa, että vihreiden hehkutus ilmastonmuutoksen torjumisesta on jäänyt lähinnä puheiden tasolle. Lupauksista huolimatta ympäristölle haitallisia tukia lisätään sadalla miljoonalla eurolla.

Vielä heikommin hallitus on suoriutunut työllisyystoimien suhteen.

– 25-kohtainen työllisyysohjelma, jota hallitus hehkutti, ei lisää vaan vähentää työtä Suomessa ensi vuonna 5000 ihmisellä. Näin tästä hallituksesta tulee historian ensimmäinen hallitus, joka budjetillaan vähentää työtä Suomessa, Sinuhe Wallinheimo toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)