Verkkouutiset

Avoimet työpaikat kääntyivät laskuun

Vaikeasti täytettävien paikkojen osuus pysyi lähes ennallaan 58 prosentissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen mukaan loka-joulukuussa 37 500, kun vuotta aiemmin niitä oli 41 000.

Koko viime vuonna avoimia paikkoja oli keskimäärin 50 000, mikä oli suunnilleen sama määrä kuin edellisenä vuonna.

Eniten avoimet paikat vähenivät loka-joulukuussa pienissä toimipaikoissa sekä Pohjois- ja Itä-Suomessa.

Avointen paikkojen määrä pieneni toimialaryhmässä, johon kuuluvat ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta sekä hallinto- ja tukipalvelutoiminta. Useimmilla muilla toimialoilla määrä pysyi likimain ennallaan.

Määräaikaisia avoimista työpaikoista oli loka-joulukuussa 31 prosenttia ja osa-aikaisia 17 prosenttia. Osuudet pysyivät aika lailla ennallaan vuodentakaiseen verrattuna.

Avoimista työpaikoista oli työnantajan oman arvion mukaan vaikeasti täytettäviä 58 prosenttia, mikä oli lähes sama osuus kuin vuotta aiemmin.

Vaikeasti täytettäviksi koettuja työpaikkoja oli paljon esimerkiksi terveys- ja sosiaalipalveluiden ja teollisuuden toimialoilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)