Verkkouutiset

Lentomatkustaja Helsinki-Vantaan lentoasemalla 27. marraskuuta. / LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Pakollinen terveystarkastus eteläisestä Afrikasta saapuville

Etelä-Suomen aluehallintoviraston määräys koskee toistaiseksi kahdeksasta eteläisen Afrikan maasta Helsinki-Vantaalle saapuvia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt Vantaan kaupungin järjestämään Helsinki-Vantaan lentoasemalla pakollisen terveystarkastuksen kaikille matkustajille, jotka ovat oleskelleet viimeisen 14 vuorokauden aikana ennen Suomeen saapumistaan eteläisen Afrikan maissa, joissa on havattu koronaviruksen uutta omikron-muunnosta.

Terveystarkastukset ovat ensin pakollisia matkustajille, jotka ovat oleskelleet Etelä-Afrikassa, Namibiassa, Botswanassa, Zimbabwessa, Lesothossa, Eswatinissa, Mosambikissa tai Malawissa. THL päivittää maaluetteloa sitä mukaan, kun uutta tietoa saadaan.

Päätös ei koske alle 6-vuotiaita lapsia.

Päätökset terveystarkastuksista annettiin lauantaina kello 12 ja ne astuivat voimaan välittömästi. Päätökset ovat voimassa vuoden loppuun saakka.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto suunnittelee terveystarkastuksia koskevia päätöksiä myös muille alueensa rajanylityspaikoille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)