Risteilylaiva Vietnamissa. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Autoritaarinen Kaakkois-Aasia yksissä kansissa

Sensuuri ja kovaotteiset poliisit pitävät kriittiset mielipiteet poissa näkyvistä.

Filosofian tohtori Marja-Leena Heikkilä-Horn on opettanut vuodesta 2000 lähtien Kaakkois-Aasian historiaa, uskontoja ja etnisyyttä Mahidolin yliopistossa Thaimaassa. Teoksessaan hän käy läpi Kaakkois-Aasian historiaa 2000 vuoden ajalta.

Kaakkois-Aasiaan kuuluu kymmenen maata, jotka kaikki ovat myös alueen yhteistyöjärjestö Aseanin jäseniä. Valtiot ovat Kambodža, Myanmar, Thaimaa, Laos, Vietnam, Brunei, Indonesia, Malesia, Singapore ja Filippiinit. Itä-Timor ei ole toistaiseksi päässyt Aseanin jäseneksi.

Nimen Kaakkois-Aasia alue sai yllättävän myöhään, vasta 1940-luvulla. Esimerkiksi ranskalaisille kyse oli pitkään Indokiinasta ja Suomessa puhuttiin Taka-Intiasta. Toinen maailmansota muutti länsimaiden tapaa hahmottaa aluetta ja sitä alettiin yleisesti kutsua Kaakkois-Aasiaksi.

Kaakkois-Aasian maissa on valtavasti erilaisia etnisiä väestöryhmiä. Pelkästään Myanmarissa on virallisesti 135 ja Indonesiassa 300 etnistä ryhmää. Vietnamissa on 54 hallituksen tunnustamaa etnistä ryhmää.

Monissa alueen maissa on huomattavan suuria luonnonvaroja ja resursseja. Mineraalien lisäksi öljy- ja kaasuvarannot ovat suuret. Esimerkiksi Brunein sulttaani Hassanal Bolkiah on maan öljytulojen ansiosta maailman rikkaimpia miehiä.

Poliittinen kulttuuri

Monista eroistaan huolimatta Kaakkois-Aasian mailla on monia yhteisiä piirteitä. Valtioiden ihanne on harmoninen yhteiskunta, joka käytännössä tarkoittaa usein, että ongelmat lakaistaan maton alle ja keskitytään ylistämään kansakunnan yhtenäisyyttä ja sen ylvästä historiaa. Sensuuri ja kovaotteiset poliisit pitävät kriittiset mielipiteet poissa näkyvistä.

Kaikki alueen maat ovat autoritaarisia, vaikka olisivatkin nimellisesti demokratioita. Heikkilä-Horn katsoo, että yhteiskunnallisena järjestelmänä on enemmän hyvä veli-verkostoihin perustuva klientelismi, kuin edustuksellinen demokratia. Valta ja omaisuus ovat keskittyneet pienelle eliitille.

Singaporea pidetään yleisesti maailman vähiten korruptoituneena maana, mutta sielläkin vallitsee nepotismi. Pääministerin virka siirtyy isältä pojalle ja hallituksen jäsenet ovat perheineen osakkaina valtion omistamissa yrityksissä.

Kaakkois-Aasian maat ovat varsin miesvaltaisia, joskin naisten asema on huomattavasti parempi kuin Lähi-idän maissa. Silti naiskansanedustajia ja ministereitä on vain kourallinen ja hekin ovat yleensä sukulaissuhteilla valittuja.

Poliittiset puolueet ovat monissa tapauksissa yhden henkilön kannatusyhdistyksiä ja puolueen kärkipaikat on varattu sukulaisille. Edustukselliset vaalit ovat usein vain teatteria, jonka on tarkoitus lähinnä miellyttää länsimaisia kehitysapujärjestöjä tai sijoittajia. Länsimaille myös riittää, että vaalit ovat ainakin muodollisesti vapaat.

Kaiken kaikkiaan voi todeta, ettei Kaakkois-Aasian poliittinen kehitys kohti länsimaista demokratiaa ole sujunut, kuten vielä 1980-luvulla optimistisesti odotettiin. Demokratiakehitys ei ole vastoin odotuksia seurannut talouden avautumista ja väestön keskiluokkaistumista.

Horn-Heikkilä kuvaa, että alueen poliittinen eliitti on selkeän piittaamaton ympäristöä kohtaan. Vesistöt ja rantamaisemat uhrataan huolettomasti teollisuudelle ja matkailulle. Metsät hakataan ja tilalle istutetaan öljypalmuja, banaaneja ja muita tuottoisia kasveja vientitulojen saamiseksi. Historialliset rakennukset puretaan hotellien tai ostoskeskusten tieltä. Esimerkiksi Malesia tuottaa palmuöljyä valtavilla plantaaseilla, joiden tieltä on hakattu kaikki alueen luonnonmetsät.

Kiinalaisten asema

Kiinalaisia alkoi muuttaa Kaakkois-Aasian alueelle jo 1200-luvulla. Myöhemmin eurooppalaiset siirtomaavallat alkoivat tukemaan kiinalaisen työvoiman maahanmuuttoa omiin siirtomaihinsa.

Virallisena selityksenä oli alkuperäisväestön laiskuus, mutta Heikkilä-Hornin mukaan todellisena syynä oli, etteivät alueen kuningaskunnat halunneet luopua omista maaorjistaan ja sotilaistaan. Brittien kauppatukikohtaan Singaporeen houkuteltiin 1800-luvulta lähtien kiinalaista työvoimaa ja sen seurauksena lähes 75 prosenttia kaupunkivaltion asukkaista on tällä hetkellä kiinalaistaustaisia.

Vähitellen Kaakkois-Aasian kaupunkeihin kehittyi omia kiinalaiskaupunginosiaan. Siirtomaaisännät huolestuivat kiinalaisten vaikutusvallan kasvusta jo varhain ja erilaajuisia vainoja on ollut ainakin 1600-luvun alusta saakka.

Itsenäistyneissäkin valtioissa on ollut kiinalaisiin kohdistuneita väkivaltaisuuksia. Esimerkiksi Indonesiassa monet kiinalaistaustaiset ihmiset vaihtoivat nimeään ja uskontoaan vuosien 1965-1966 joukkomurhien jälkeen. Kiinalaiset pyrittiin systemaattisesti poistamaan Indonesian katukuvasta ja kiinankieliset sanomalehdet ja koulut lakkautettiin.

Nykyisin monet Kaakkois-Aasian kiinalaiset kuuluvat oman maansa talouseliittiin. Thaimaan, Malesian, Indonesian ja Filippiinien rikkaimmat perheet ovat kiinalaista syntyperää. Monet Filippiinien kiinalaiset ovat kristinuskon myötä omaksuneet espanjankieliset nimet. Filippiinien nykyinen presidentti Rodrigo Dutertekins on taustaltaan kiinalainen.

Marja-Leena Heikkilä-Horn: Kaakkois-Aasian historia. 512 sivua. Gaudeamus Oy.

JARKKO KEMPPI

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt