Verkkouutiset

Auton tuulilasin kalvo on liikenteen tuntematon uhka

Tuulilasin puhdistaminen on helppo liikenneturvallisuusteko.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koulujen hiihtolomakausi käynnistyy ensi viikolla Etelä-Suomesta ja moni perhe suuntaa autolla kohti Lapin lumisia hiihtokeskuksia. Pitkällä ajomatkalla kuljettajan vireystilaa heikentää huomattavasti, jos kuljettaja joutuu koko ajan ponnistelemaan ja siristelemään silmiään nähdäkseen autosta ulos.

Autoalan tiedotuskeskus muistuttaa, että vaikka tuulilasissa ei näkyisikään likaa, se saattaa muodostaa merkittävän turvallisuusriskin liikenteessä. Kyse on tuulilasille pinttyvästä harmaasta kalvosta, joka muodostuu autoihin helposti pölystä ja muusta liasta. Kalvo häiritsee havainnointia varsinkin vasta-auringossa ja vastaantulevien autojen valoissa. Tästä on haittaa maantieliikenteen lisäksi taajamissa.

Esimerkiksi suojatielle astuvaa jalankulkijaa on erittäin vaikea nähdä likaisen tuulilasin läpi, jos silmiin paistaa aurinko tai vastaantulevan auton ajovalot. Ennen matkalle lähtemistä suositellaankin käyttämään pari minuuttia lasipintojen ja erityisesti tuulilasin sisäpinnan huolelliseen puhdistamiseen lasinpuhdistusaineella.

Lasin pitäminen puhtaana kannattaa myös sen käyttöiän kannalta. sillä puhdas pinta ei naarmuunnu niin helposti harjattaessa lumesta tai raavittaessa jäästä puhtaaksi. Naarmuista lasia ei saa enää kirkkaaksi puhdistamalla, vaan se pitää vaihtaa uuteen.

Lasin naarmuuntumista voi ehkäistä myös vaihtamalla pyyhkijänsulat säännöllisesti uusiin ja käyttämällä riittävästi pesunestettä tuulilasia pyyhittäessä. Kiveniskemiltä ja halkeamilta on vaikea sataprosenttisesti välttyä, mutta riittävät turvavälit pienentävät niiden todennäköisyyttä.

Autoalan Keskusliitto, Saint-Gobain Autover, Autoliitto, Onnettomuustietoinstituutti ja Liikenne- ja viestintävirasto Traficom järjestävät pääsiäisviikolla Suomen huoltoasemilla kampanjan, jossa tarjotaan tielläliikkujille ilmaisia tuulilasintarkastuksia. Tarkempi aikataulu löytyy Autoalan tiedotuskeskuksen sivuilta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)