Verkkouutiset

Autoliitto tyrmää paikantimet IS:lle: Ei sovi Suomeen

Liiton mukaan keskustan esittämä malli nostaisi kustannuksia entisestään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen lyttää Ilta-Sanomien haastattelussa keskustan esittämän paikannukseen perustuvan ”kilometriveron”. Niemisen mukaan mallin tavoitteena on saada kaupungeissa asuvat maksamaan enemmän liikenteen veroja.

Suomeen tällainen järjestelmä ei Autoliiton mielestä sovi.

Pasi Niemisen mukaan uusi verojärjestelmä nostaisi tiukasti verotetun liikenteen kustannuksia entisestään eikä myöskään pysäyttäisi veronkorotuksia.

– Hiilettömään liikenteeseen siirtymisessä tulisi seurata eurooppalaista kehitystä ja hyväksyä se tosiasia, että korkeasta liikenteen verotuksesta ja fossiilittomaan liikkumiseen siirtymisen tavoitteista ei voida pitää kiinni samaan aikaan, Nieminen sanoo IS:lle.

Hänen mukaansa kaikki edistyksellisimmin uuteen teknologiaan siirtyneet maat ovat tehneet sen ”tukemalla muutosta, eivät verottamalla enemmän”.

Keskustan ajamassa seurantamallissa nykyinen polttoainevero korvattaisiin kilometriverolla, joka määräytyisi sen mukaan missä ja kuinka paljon autolla ajetaan.

Kilometriverotus toteutettaisiin siten, että kaikki Suomen tiet ja kadut luokiteltaisiin sen mukaan, ollaanko kaupungin keskustassa, jossa on joukkoliikennettä vai ollaanko paikassa, jossa ei ole joukkoliikennettä.

LUE MYÖS:

Tulisiko vanhaan autoon paikannin? ”Emme ota kantaa”

Keskusta esittää paikannuksella kerättävää kilometriveroa

Antti Kurvinen: Vanha diesel ja uusi hybridi samalle viivalle

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)