Verkkouutiset

Autokauppiaat uskovat myynnin maltilliseen kasvuun

Hieman yli puolet autoliikkeistä arvioi tuloksen paranevan kuluvana vuonna.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Autoalan Keskusliiton mukaan autokauppiaat uskovat myyntinsä kasvavan maltillisesti tänä vuonna. Tämän vuoden myyntiennuste nousee yli 120 000 autoon, kun viime vuonna jäätiin hieman sen alapuolelle.

Huhtikuun alussa toteutetussa suhdannebarometrissa kaksi kolmasosaa autoliikkeistä arvioi tuloskehityksensä parantuneen tai pysyneen samana viime vuonna. Hieman yli puolet yrityksistä arvioi tuloksen paranevan myös kuluvana vuonna.

Huolto- ja korjaamotoiminnan kannattavuuden arvioidaan paranevan hieman viime vuodesta, mutta vaihtoautokaupan kannattavuuden ennustetaan laskevan lievästi tänä vuonna.

Autoliikkeiden arvioiden mukaan eniten autoalaa tulevina vuosina muokkaavat olemassa olevan asiakastiedon ja niin sanotun big datan tuomat mahdollisuudet sekä epävarmuus autoilun hinnoittelusta ja verotuksesta.

Digitalisaatio muuttaa autokaupan hankintakanavia tulevina vuosina. Automarkkinaan vaikuttavat myös kiristyvät päästöjen vähentämistavoitteet, jotka lisäävät vähitellen hybridi- ja sähköautojen osuutta kannassa.

Autoliikkeet arvioivat autojen rahoituskanavien monimuotoistuvan lähivuosina. Osamaksukaupan ja leasingin osuuden on ennakoitu kasvavan niin uusien kuin käytettyjenkin autojen kaupassa.

Autoala työllistää Suomessa noin 29 000 henkilöä. Autoliikkeet arvioivat, että alan työpaikkojen määrä kasvaa hieman kuluvana vuonna. Suurin osa liikkeistä työllistää tulevana kesänä harjoittelijoita tai kausityöntekijöitä saman verran tai enemmän kuin viime vuonna.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)