Verkkouutiset

”Autokauppa sakkaa aina kun hallitus avaa suunsa liikenteestä”

Kokoomuksen Timo Heinonen syyttää ministereitä holtittomista puheista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen arvostelee pääministeri Sanna Marinin hallituksesta heiteltyjä liikenteen uudistuksia. Hän nostaa esiin ympäristöministeri Krista Mikkosen tällä viikolla väläyttämän ehdotuksen valtion takaamista lainoista sähköautojen ostajille.

– Tässä muuten käy niin, että joka kerta, kun tämän nykyhallituksen ministerit avaavat suunsa autoista ja liikenteestä, niin uusien autojen kauppa sakkaa vähintään 10[nbsp]000 uudella autolla. Ministereiden holtittomat puheet aiheuttavat sellaisia markkinahäiriöitä, että maamme autokanta jatkaa vanhentumistaan, Heinonen toteaa blogissaan.

Vanheneminen on vain jatkunut. Timo Heinosen mukaan vuosittain pitäisi myydä 135[nbsp]000 uutta autoa, jotta autokanta nuorentuisi. Viime vuonna jäätiin kuitenkin 96[nbsp]000 autoon. Maan 2,7 miljoonasta henkilöautosta vain noin 10[nbsp]000 on täyssähköautoja ja reilut 45[nbsp]000 ladattavia hybridiautoja. Vaikka hallituksen tavoite 250[nbsp]000 sähköautosta vuoteen 2030 mennessä toteutuisi, kulkee siis kymmenen vuoden päästäkin liki 2,5 miljoonaa autoa muulla kuin pelkällä sähköllä.

Timo Heinonen muistuttaa, ettei ladattavien hybridien suosion kasvu välttämättä näy päästöissä niin paljon kuin voisi luulla.

–  Paperilla luvut näyttävät kyllä hyvälle, mutta eipä kovin pitkälle se sähkömoottori näinä aikoina kuljeta. Totuus taitaa näiden autojen päästöistä olla paperia mustempaa, Heinonen kirjoittaa.

Tulppa pois

Timo Heinosen mukaan ympäristöministerin esittämä valtion takaama laina tuskin vauhdittaisi sähköautojen kauppaa niin paljon, että se näkyisi päästöissä. Hän ehdottaa ”pahimman tulpan” eli autoveron poistamista.

– Uudet ja uudemmat autot ovat yleensä aina vähäpäästöisempiä kuin vanhat, jos autokokokin pysyy kutakuinkin samassa.

Esimerkiksi 100 prosenttisesti jätteistä ja tähteistä tehtävän MyDieselin käyttöä nykyisissä diesel-autoissa pitäisi Heinosen mukaan myös tukea.

– Kun se olisi muutaman kymmenen senttiä nykyistä mustaa dieseliä halvempaa niin näkyisipä muuten nopeasti liikenteen päästöissä. Kotimainen diesel-innovaatio ”puhdistaisi” siis myös olemassa olevat dieselautot. Kokonaan jätteistä ja tähteistä tehty MyDiesel pudottaa tavallisen dieselauton päästöjä jopa 90 prosenttia.

Uutena ideana Heinonen nostaa esiin 1[nbsp]000 euron tuen jokaiseen sellaiseen autokauppaan, jossa omistaja vaihtaa rekisterissä olevan autonsa 30 prosenttia vähemmän päästävään.

– Tämä kannustaisi hankkimaan pienempipäästöisiä autoja ja myös vaikuttaisi ulkomailtakin tuotaviin autoihin. Tämä olisi aito kädenojennus myös ihan tavallisille suomalaisille autonkäyttäjille, joiden autot ovat niitä 10[nbsp]000-25[nbsp]000 euron arvoisia Toyotia, Skodia ja muita vastaavia.

Kyllä ne Tesla-miehet ostavat sähköautonsa ilman jokaisen suomalaisen kukkarostakin otettavaa kannustinrahaa ja pankkitakausta.

LUE MYÖS:

Näkökulma: Hallituksen liikennesekoilu on karmeaa seurattavaa

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)