Verkkouutiset

Autoilua haluttiin kieltää Suomessa jo alkuunsa

Vauhti sai suomalaiset kiinnostumaan autoista 1900-luvun alussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ensimmäinen auto Suomeen tuotiin Saksasta toukokuussa 1900. Maahantuoja turkulainen Oy Victor Forselius Ab. markkinoi autoa Turun joukkoliikenteen ja maaseudun hollikyytien hoitamiseen melko kehnoin tuloksin, kertoo aiheesta väitöskirjan tehnyt FM, YTM Reijo Valta.

– Kun uusi maantieliikenneväline sai nykyaikaisen auton ulkoiset tuntomerkit hevosvaunujen sijaan noin 1905, niin suomalaiset kiinnostuivat auton tarjoamasta liikkumisen vapaudesta ja nopeudesta, hän toteaa väitöstiedotteessaan.

– Keväällä 1906 Suomi kuroi umpeen jälkeenjääneisyytensä naapurimaihin, ja alueellisessa levinneisyydessä meni ohikin, hän jatkaa.

Ennen ensimmäistä maailmansotaa Suomessa oli käytössä noin tuhat autoa, pääosa henkilöautoja.

Ammattimaisen liikenteen, erityisesti taksien, osuus kaikesta autoilusta oli säilyneiden lähteiden perusteella Suomessa korkea. Kuitenkin vasta 1930-luvulla oli selvää, että autoilusta tuli maantieliikenteen pääasiallisin muoto.

– Ennen 1920-lukua Suomessa tehtiin paljon hallinnollisia ja poliittisia päätöksiä, jotka silottivat tietä tulevalle autoilulle, vaikka useimpien varhaisten autoilijoiden kokemukset jäivät koeajoiksi. Vuosisadan alussa liikenne kuului paikallishallinnossa päätettäviin asioihin. Eri kaupungeissa oli voimassa jopa toisilleen vastakkaisia liikennesääntöjä, kertoo Valta.

Kokonaan autoilua ei kuitenkaan voinut kieltää, vaikka joillakin paikkakunnilla siihen oli halua. Senaatti oli marraskuussa 1900 katsonut, että maanteillä oli kaikilla oikeus liikkua, myös traktoreilla ja autoilla.

– Paikalliset viranomaiset saattoivat ainoastaan antaa ohjeita turvalliseen liikkumiseen, eli laatia liikennesäännöt, Valta sanoo.

– Laajan teknologisen järjestelmän, jollainen maantieliikenne on, perusteknologian muutos vaatii alkuvaiheessaan laajan eri yhteiskuntakerrosten ja viranomaisten hyväksynnän. Julkiseen tilaan mahdollisesti tuleva uusi liikenneväline herätti tunteita, mielipiteitä ja toimintaa laajasti yhteiskunnan eri kerroksissa ja tasoilla, hän jatkaa.

FM, YTM Reijo Vallan taloushistorian väitöskirja Koeajoja. Auton käyttöönotto Suomessa 1900-1918 tarkastetaan 15.1. Jyväskylän yliopistossa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)