Verkkouutiset

”Autoilijat maksavat jo nyt matkansa ja päästönsä”

Liikenteen päästötyöryhmän esittamä visio on Autoliiton mielestä todella kaukana arjesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Liikenteen ilmastopolitiikan asiantuntijaryhmä esitteli keskiviikkona ehdotuksensa liikenteen päästöjen poistamiseksi vuoteen 2045 mennessä. Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmän toimenpiteet ovat Autoliiton mukaan suurin piirtein samoja, joita säännöllisin väliajoin on jo vuosien ajan nostettu muutenkin esille haluttaessa heikentää henkilöautoliikenteen kilpailukykyä.

Työryhmän esittämät polttoaineveron korotukset sekä tiemaksut nostaisivat liiton mukaan suomalaisten suuria liikkumiskustannuksia entisestään. Liitto muistuttaa, että autoilijat maksavat jo nyt matkansa ja päästönsä, sillä tieliikenteeltä kerätään noin kahdeksan miljardia euroa veroja vuodessa.

Mitään todellisia perusteluja ja konkreettisia toimia, joille olisi asetettu oikea hintalappu, ei liiton mukaan ole esitetty. Sähköautojen määrille asetettu tavoite tuntuu täysin mahdottomalta.

– Nyt esitetty visio on todella kaukana suomalaisten arjesta. Suomessa on liikennekäytössä 2,7 miljoonaa henkilöautoa, joiden arvo on keskimäärin 3600 euroa. Ei ole realistista, että suomalaiset alkaisivat yhtäkkiä ostaa uusia autoja, kalliista uusista sähköautoista puhumattakaan. Työryhmän työstä ei selviä, miten uusia tai uudempien autojen hankkimisen vaatima pääomantarve rahoitetaan tai mitkä vaikutukset suunnitelmalla on koko Suomen yhteiskuntarakenteeseen, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa tiedotteessa.

Hän muistuttaa, että Suomi on EU:n harvimmin asuttuja maita ja täällä oman auton käyttö on perustellumpaa kuin missään muualla. Auto ei Suomessa hänen mukaansa ole mikään luksustuote, vaan arjen mahdollistaja.

Työryhmän tavoittelemat päästöhyödyt perustuvat Autoliiton mielestä hyvin löyhiin laskelmiin ja todelliset vaikutusarviot puuttuvat. Liitto muistuttaa, että tähän kiinnitti huomiota myös valtiovarainministeriö, joka jätti loppuraporttiin eriävän mielipiteen. Raportista puuttuvat muun muassa laskelmat siitä, miten toimenpiteet vaikuttavat suomalaisten liikkumismahdollisuuksiin, työntekoon ja asumiskustannuksiin.

Lisäksi Nieminen varoittaa, että raportissa esiin noussut fossiilisten polttoaineiden myyntikielto on kevyt heitto, jolla voi olla merkittävät vaikutukset.

– Autoliittoon tulee jo nyt runsaasti kysymyksiä siitä, minkä auton uskaltaa ostaa. Kysyjät ovat useimmiten päätyneet lykkäämään muuten ajankohtaista autonhankintaansa, hän kertoo.

Lue myös:

Bensiinin ja tavallisen dieselin myynti halutaan kieltää 2045

KL: Laskelmat sähköautoista ovat hurjia

HS: ”Autoilusta tehtävä niin kallista, että kaikki vaihtavat menopeliä”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)