Sähköautoa ladataan. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Autoalan eväät hukattu budjetissa

Suurempaa sähköautojen hankintatukea ja uutta romutuspalkkiota toivotaan.

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus ei anna riittäviä eväitä autokannan uusiutumisen elvyttämiseksi, kerrotaan Autoalan Tiedotuskeskuksesta.

Täyssähköisten työsuhdeautojen verotusarvon alentamiseen on budjetoitu 0,5 miljoonaa euroa vuodessa.

– Ehdotettu kannuste ei ole suuruudeltaan riittävä, sillä budjetoidulla summalla ei pystytä riittävästi kompensoimaan sähköautojen korkeampaa verotusarvoa. Lisäksi tuki tulisi laajentaa ladattaviin hybrideihin, joiden saatavuus on vielä toistaiseksi huomattavasti täyssähköautoja parempi, toteaa tiedotteessa toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Autoalan mielestä lisäksi nykyinen kotitalouksille suunnattu täyssähköautojen hankintakannuste pitäisi laajentaa koskemaan myös ladattavia hybridiautoja sekä yritysten autohankintoja. Hankintatuen tasoakin tulisi nostaa, sillä nykyinen 2 000 euron tuki ei ole riittävän houkutteleva sähköauton hankintaan.

– Autoala ehdottaa budjettiriiheen sähköautojen hankintatuen uudistamisen lisäksi romutuspalkkion uusimista. Romutuspalkkiokampanja toisi noin 12 miljoonan euron budjetilla autokantaan lähes 10 000 uutta vähäpäästöistä autoa. Lisäksi romutuspalkkio on valtion kannalta poikkeuksellinen elvytystoimi, sillä sen tuomat verotulot ovat suuremmat kuin palkkioiden vaatimat tukieurot, kertoo toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt