Verkkouutiset

Autoala ja valtio tekivät ilmastosopimuksen

Autoala, liikenne- ja viestintäministeriö sekä ympäristöministeriö solmivat vapaaehtoisen ilmastosopimuksen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sopimuksella tähdätään liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Tänään allekirjoitettu Green deal -sopimus on samalla osa kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumusta.

– Viidennes kasvihuonekaasupäästöistä tulee liikenteestä, ja siksi autoala ja valtio tarvitsevat yhteisiä konkreettisia ilmastotavoitteita, joiden avulla vähennämme autoilun ja raskaan liikenteen päästöjä. Nyt yhteinen tehtävämme on muuttaa autokantaa nolla- ja vähäpäästöiseksi. Teemme vaihtoehtoisista käyttövoimista valtavirtaa, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) kertoo.

Autokantaa pyritään uudistamaan, että vähäpäästöinen ja vaihtoehtoisia käyttövoimia hyödyntävä teknologia saataisiin käyttöön.

– Yksi IPCC:n tuoreen raportin pääviesteistä on, että maapallon lämpeneminen on mahdollista rajoittaa 1,5 asteeseen, mutta tämä edellyttää entistä nopeampia ja suurempia päästövähennyksiä. Päästöjen vähentämiseen tarvitaan huikea määrä teknologista kehitystä. Autoalan kanssa solmittava Green deal on tärkeä askel liikenteen päästövähennysten polulla, asunto-, energia-, ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) sanoo.

– Sopimus tukee autoalan omaa autokannan uudistamiseen tähtäävää ilmastostrategiaa, jonka kärkitoimia ovat autoilun verorakenteen uudistaminen sekä sähkö- ja kaasuautojen hankintakannusteiden edistäminen, sanoo hallituksen puheenjohtaja Rami Kittilä Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Autoalan Keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Heikki Häggkvistin mukaan sopimus sisältää monia toimenpiteitä, joilla autoliikkeet voivat lisätä kuluttajien ja yritysten kiinnostusta muun muassa vaihtoehtoisiin käyttövoimiin.

Hiilidioksidipäästöjä vähennetään

Autoalan ilmastosopimus eli Green deal perustuu keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmaan, jonka mukaan liikenteen päästöjä tulisi vähentää puoleen vuoteen 2030 mennessä.

Sopimuksen tavoitteena on vähentää ensirekisteröityjen henkilö- ja pakettiautojen keskimääräisiä hiilidioksidipäästöjä vähintään neljä prosenttia vuodessa, lisätä korkeille biopolttoaineosuuksille soveltuvien autojen osuutta erityisesti raskaassa kalustossa, edistää muiden vaihtoehtoisia käyttövoimia hyödyntävien autojen yleistymistä siten, että niiden osuus ensirekisteröinneistä kasvaa yhteensä vähintään 25 prosenttiin vuoden 2025 loppuun mennessä sekä alentaa autokannan keski-ikää ja henkilöautojen keskimääräistä romutusikää 1,5 prosenttia vuodessa.

Suomessa neuvotellaan parhaillaan monelle eri alalle kestävää kehitystä ja ympäristötavoitteita edistävää Green deal -sopimusta. Ensimmäisenä solmittiin vuonna 2016 muovikassisopimus on jo vähentänyt merkittävästi muovikassien käyttöä.

Autoalan Keskusliitto ja Autotuojat ja -teollisuus ry kannustavat jäsenyrityksiään liittymään sopimukseen. Järjestöt tekevät kuluttaja- ja yritysviestintää vähäpäästöisistä autovalinnoista ja vaihtoehtoisista käyttövoimista.

Valtio puolestaan aikoo edistää vähäpäästöisten autojen yleistymistä muun muassa taloudellisilla ohjauskeinoilla, kuten täyssähköautojen hankintatuella ja julkisilla hankinnoilla, kampanjoilla sekä neuvontapalveluita ja -aineistoja kehittämällä.

Valtion tavoitteena on myös uudistaa liikenteen verotusta niin, että se edistäisi nolla- ja vähäpäästöisten autojen hankintoja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)