Verkkouutiset

Attendo myy terveyspalvelunsa Terveystalolle

Attendo on tehnyt sitovan sopimuksen terveyspalvelujensa myynnistä Terveystalolle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kauppahinta on 233 miljoonaa euroa.

Attendon mukaan myynti antaa sille paremmat mahdollisuudet keskittyä hoivapalveluihin Pohjoismaissa.

– Olemme hyvin tyytyväisiä löydettyämme kotimaisen omistajan Attendo Suomen terveyspalveluille. Kauppa mahdollistaa keskittymisen hoivan liiketoiminnan kehittämiseen Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, ja antaa samalla terveyspalveluille vielä paremmat mahdollisuudet kehittyä Terveystalon omistuksessa, sanoo Attendon toimitusjohtaja Pertti Karjalainen tiedotteessaan.

Attendo Suomen terveyspalvelut koostuvat henkilöstöpalveluista, perusterveydenhuollosta, työterveyshuollosta, suun terveydenhuollosta sekä kokonaisulkoistuksista. Liiketoiminta käsittää noin sata palveluyksikköä, joissa työskentelee noin 1600 kokoaikaista työntekijää.

Liikevaihto vuonna 2017 oli noin 230 miljoonaa euroa ja liikevoitto noin 20 miljoonaa euroa.

Kaupan lopullinen toteutuminen edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)