Uusi investointi tehdään Nurmoon. Kuvassa Atrian teurastamo Kauhajoella. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Atria tekee historiansa suurimman investoinnin

Atria Suomen siipikarjan tuotantokapasiteetti lisääntyy noin 40 prosenttia.

Atria on tehnyt päätöksen siipikarjatuotannon laajennusinvestoinnin toteuttamisesta. Nurmon tuotantolaitoksen yhteyteen rakennettavan tehtaan investoinnin arvo on noin 155 miljoonaa euroa.

Yhtiön historian suurimman yksittäisen investoinnin myötä Atria Suomen siipikarjan tuotantokapasiteetti lisääntyy noin 40 prosenttia.

Siipikarjanlihan kulutus on Atrian mukaan kasvanut voimakkaasti Suomessa jo usean vuoden ajan. Vuosina 2010–2019 kananlihan kulutus kasvoi lähes neljä prosenttia vuosittain. Kananlihan kulutuksen ennustetaan yhtiön mukaan jatkavan kasvuaan tulevina vuosina sekä tuoreena lihana että kananlihaa sisältävinä lihavalmisteina ja valmisruokana.

Uusi tehdas ja lisääntynyt kapasiteetti antavat Atrian mukaan mahdollisuuden lisätä myös siipikarjatuotteiden vientiä. Investointi mahdollistaa tuotteiston kehittämisen yhä pidemmälle jalostettuihin tuotteisiin.

– Noin vuosi sitten käynnistimme uuden tehtaan suunnitteluhankkeen ja viranomaislupiin liittyvät hakuprosessit. Nurmon siipikarjatehdasta on uudistettava ja kapasiteettia täytyy lisätä pystyäksemme vastaamaan tulevaisuuden kulutuskysyntään. Vahvistaaksemme asemaamme siipikarjan ykkösenä Suomessa olemme päättäneet toteuttaa historiamme suurimman yksittäisen investoinnin, kertoo tiedotteessa Atria-konsernin toimitusjohtaja Juha Gröhn.

Uuden tehtaan arvioidaan olevan kokonaisuudessaan valmis aikaisintaan vuoden 2024 aikana.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt