Verkkouutiset

Asuntolainojen kysyntä pysynyt suurena

Myönnettyjen lainojen määrä on kasvanut tänä vuonna yli viidenneksellä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uusien asuntolainojen kysyntä jatkoi kasvuaan myös vuoden toisella neljänneksellä poikkeuksellisesta keväästä huolimatta, Nordea kertoo.

Pankki kertoo myöntäneensä vuoden 2020 huhti-kesäkuussa suomalaisille henkilöasiakkailleen lähes 8 prosenttia enemmän asuntolainoja kuin viime vuoden vastaavalla neljänneksellä.

Kokonaisuudessaan vuoden ensimmäisellä puolikkaalla asuntolainojen kysyntä kasvoi Suomen Nordeassa 21 prosenttia edellisvuoden vastaavaan verrattuna.

– Huomasimme asuntolainahakemusten määrästä jo melko pian kriisin puhkeamisen jälkeen, ettei niiden määrä laskenutkaan, vaan ennemminkin lisääntyi. Ihmisten tarpeet ja unelmat asumiseen liittyen eivät siis näytä merkittävästi muuttuneen. Pidemmällä aikavälillä on toki vielä vaikea arvioida minkälaisiksi koronan vaikutukset asuntomarkkinoihin muodostuvat, Nordean henkilöasiakasliiketoiminnasta vastaava johtaja Jani Eloranta kertoo.

– Osuutemme uusista asuntolainoista on kasvanut merkittävästi vuoden takaiseen verrattuna. Markkinaosuutemme on korkeampi etenkin pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa.

Asuntolainoja myönnettiin pääkaupunkiseudun lisäksi runsaasti myös muun muassa Oulussa, Kuopiossa ja Rovaniemellä, joissa kasvua myönnettyjen asuntolainojen määrissä oli huhti-kesäkuussa jopa 8–12 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Lyhennysvapaata on myönnetty yhteensä 28[nbsp]000 asuntolainaan. Maksuvaikeudet eivät koronakeväänä asuntolaina-asiakkailla Nordean mukaan kasvaneet.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)