Verkkouutiset

Asuntokauppa elpyy välittäjien mukaan

Kasvun ennustetaan painottuvan enemmän omakotitalo- ja rivitalokauppaan sekä loma-asuntoihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n jäsenkyselyssä koronan vaikutuksia näki kesäkuussa omalla alueellaan enää hiukan yli 20 prosenttia vastaajista. Noin 60 prosenttia ei nähnyt enää mitään vaikutuksia asuntokauppaan.

– Kesäkuussa tarjonta on parantunut selvästi, ja kauppaa tehdään yli normaalin tason rajoitusten poistuttua. Silti osassa Suomea on varovaisuutta erityisesti rajoituksista vapautuneiden riskiryhmäläisten myyjien liikehdinnässä, kertoo tiedotteessa SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.

SKVL:n mukaan markkinoiden ennustetaan jatkavan kasvuaan seuraavalla vuosineljänneksellä kasvun painottuen enemmän omakotitalo- ja rivitalokauppaan sekä loma-asuntoihin.

– Ostajat ovat kuitenkin vahvasti liikkeellä kuten jo toukokuussa nähtiin ja osa jäsenistämme raportoi jo ennätyskuukautta tälle vuodelle, Mannerberg toteaa.

Kysyntä on SKVL:n mukaan monilla alueilla jopa vilkkaampaa kuin tavallisena keväänä. Hyvistä myyntikohteista on edelleen pulaa, sillä kysyntä erityisesti hyväkuntoisista omakotitaloista on ollut poikkeuksellisen vilkasta. Kerrostalokauppa ja rivitalokauppa jäi kesäkuussa vain noin 6 prosenttia alle keskimääräisen normaalitason.

– Omakotitalokauppa on jo selvästi edellä normaalitasoa ja myös omakotitalojen hinnoissa on näkyvissä loivaa muutaman prosenttiyksikön nousua erityisesti kasvukeskusten ympärillä, Mannerberg kertoo.

Suurien kerrostaloasuntojen kysynnässä on vielä hiljaista erityisesti 70-80-lukujen lähiöissä. Hinnoissakin odotetaan jonkin verran laskua seuraavalla vuosineljänneksellä.

Uudiskohdekaupassa jatkuu hiukan rauhallisempi vaihe kaupankäynnissä, ja kyselyn perusteella jäädään alle normaalitason. Uusia aloituksia ja myytävää on ollut vähemmän tarjolla.

Vuokra-asuntojen kysyntä lähti SKVL:n mukaan kesäkuussa selvään nousuun. Vuokrien nousu on rauhoittunut ja kyselyn tulosten perusteella asuntoja ostetaan tällä hetkellä jonkin verran vähemmän sijoitusasunnoiksi.

Lisäksi loma-asunnoista käydään vilkasta kauppaa koko Suomessa, SKVL kertoo.

Kesäkuun kyselyyn vastasi yli puolet SKVL:n yli 400 yrityksestä.

Tilastokeskuksen mukaan kiinteistönvälittäjien kautta tehtyjen kauppojen perusteella vanhojen osakeasuntojen kauppoja tehtiin toukokuussa noin 30 prosenttia vähemmän vuodentakaiseen verrattuna.

Myytyjen kerrostaloasuntojen määrä laski lähes 35 prosenttia, ja rivitaloissa pudotus oli noin 25 prosenttia.

Lue myös:

Asuntojen myynti romahti

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)