Kruununvuorenrannan rakennustyömaa Helsingin Laajasalossa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Asuminen kallistuu lähivuosina

Hyvän talouskehityksen vuoksi palkat nousevat silti nopeammin kuin vuokrat.

Suomalaisten asumismenojen arvioidaan kasvavan noin 2,1 prosentin vuosivauhtia seuraavan kahden vuoden aikana.

Kiinteistöliiton ja Omakotiliiton teettämän selvityksen mukaan vaihtelu on edelleen suurta asuinpaikan, asumismuodon ja kotitalouden tyypin mukaan. Esimerkiksi kerrostalossa vuokralla asuvan lapsiperheen tuloista asuminen vie vajaat 21 prosenttia. Omakotitalossa yksin asuvalla eläkeläisnaisella osuus voi olla lähes 40 prosenttia.

– Asumismenojen kehityksessä matalat korot ovat suosineet viime vuosina omistusasujia. Viitekorkojen nousu kuitenkin kasvattaa asumismenoja lähivuosina. Omakotitaloissa energiakulut vaikuttavat myös paljon – öljylämmitteisissä kulut nousevat enemmän kuin sähkölämmitteisissä, selvityksen tehneen Pellervon taloustutkimuksen (PTT) ekonomisti Lauri Vuori toteaa tiedotteessa.

Myönteisen talouskehityksen vuoksi palkat nousevat seuraavien parin vuoden aikana nopeammin kuin vuokrat. Tällöin vuokra-asujilla asumismenojen osuuden kasvu käytettävistä olevista tuloista taittuu. Keskituloisella omistusasujalla tulot ja asumismenot kehittyvät samaa tahtia.

Jos velan määrä on suuri, voi pienikin korkojen nousu kasvattaa asumismenoja merkittävästi.

– Monet asumismenoihin vaikuttavista tekijöistä ovat korkosidonnaisia. Asunto- ja taloyhtiölainojen lisäksi korkojen nousu voi vaikuttaa epäsuorasti asumismenojen kasvuun esimerkiksi muiden osakkaiden maksuvaikeuksien tai luottorajoitteiden kautta, Vuori sanoo.

Kiinteistöliiton arvion mukaan korjausrakentamisen kasvu, keskimääräisen laina-ajan lievä nousu ja lyhennysvapaat selittävät yhtiölainojen kasvusta noin 40 prosenttia, ja uusien taloyhtiöiden isot velkaosuudet runsaat puolet.

– Reippaasta riskikeskustelusta huolimatta on syytä muistaa, että valtaosa Suomen taloyhtiöistä on vain vähän velkaantuneita, ja nämä pystyvät hyvin rahoittamaan korjaushankkeensa lainarahalla. Tavanomainen pankkilaina on yleisin rahoitusmuoto Kiinteistöliiton kyselyiden perusteella, Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero toteaa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt