Verkkouutiset

Asukkaat hämillään – HS: Miksi tie johtaa päin kalliota?

Vantaan Kivistössä on kallionseinämään johtava tien alku.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vantaan Kivistössä tehdyt tieratkaisut hämmästyttävät ohikulkijoita, Helsingin Sanomat kertoo.

Asuinalueella kerrotaan olevan asvaltoidun tien alku, joka johtaa suoraan päin kallion seinää. Kohta sijaitsee Hämeenlinnanväylän vieressä. ja kallion päällä on muun muassa itäinen Neste K-huoltoasema ja Kivistön itäinen liityntäpysäköintialue.

Tienalku on näyttänyt samalta vuodesta 2015 lähtien.

Uudenmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen (ely-keskus) suunnitteluyksikön päällikkö Maarit Saari vastaa HS:lle ihmettelyihin. Hänen mukaansa että tienpätkä on tehty valmiiksi 8-10 vuoden päästä tulevalle muutokselle. Alueelle suunnitellaan uusia ramppeja, jotka rakennetaan aikanaan liikenneasemien yli.

– Siihen on suunniteltu Helsingin suunnasta kulkevat rampit, Saari kertoo ja toteaa, että Vantaan Keimolan portilla olevat huoltoasemat häipyvät pois nykyisiltä paikoiltaan.

– Länsipuolen ramppi näkyy jo ilmakuvassa.

Maarit Saaren mukaan asuinalueen länsipuolen palveluita pyritään kehittämään laajemmiksi. Vielä viisi vuotta sitten alueelle suunniteltiin valtaisaa, Vantaan kauppakeskus Jumboakin suurempaa kauppakeskusta. Hanke kuitenkin kaatui esisopimuksesta huolimatta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)