X
SULJE MAINOS
Rakennustyömaa Kalasatamassa Helsingissä kesäkuuta 2020. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Asuinrakentamisessa ylikuumenemisen vaara

Asuntojen uudisrakentaminen on vilkastunut lähes ennennäkemättömän paljon.

Talouskasvu kiihtyi kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla odotuksia voimakkaammin, ja myös rakennusalan tilanne on kohentunut selvästi kevään aikana. Rakentamisen suhdannetta vahvistavat matalat korot ja kuluttajien hyvä luottamus talouteen. Lisäksi ammattimaiset asuntosijoittajat ovat edelleen aktiivisia.

Asuntojen uudisrakentaminen on vilkastunut lähes ennennäkemättömän paljon, ja sen arvioidaan jatkuvan hyvin vilkkaana myös ensi vuonna. On olemassa vaara asuntomarkkinoiden ylikuumenemisesta, valtiovarainministeriön johtama rakennusalan suhdanneryhmä arvioi.

– Valtion historiallisen korkeita asuntotuotannon tukitasoja olisi nyt tarkistettava suhdannetilanteeseen paremmin sopiviksi, suhdanneryhmä suosittelee.

Nopeasti kasvanut kysyntä on kääntänyt rakentamisen kustannukset ja hinnat nousuun ja vaikeuttanut monien tuotteiden saatavuutta. Urakkatarjousten saaminen on vaikeutunut. Myös rakentamisen työvoimakustannukset ovat nousseet, ja samalla pula ammattityövoimasta on noussut alan suurimmaksi ongelmaksi.

Rakentamisen kiivain vaihe loppuvuonna ja ensi vuoden alkupuolella

Kokonaisuudessaan kuluvan vuoden rakentaminen jää viime vuoden tasolle tai ylittää sen enintään parilla prosentilla. Rakentamisen kiivain vaihe on tämän vuoden jälkipuoliskolla ja vuoden 2022 alkupuoliskolla.

Asuntorakentaminen hidastuu vuonna 2022 nykyisestä, mutta toimitilarakentamisen arvioidaan puolestaan vauhdittuvan. Sen merkittävin kasvu on nähtävissä vasta vuoden 2022 puolella.

Rakennusalan suhdanneryhmä ennustaa, että rakentamisen määrä kasvaa kokonaisuudessaan 2–4 prosenttia vuonna 2022.

Rakennusten korjaaminen lisääntyi viime vuonna koronasta huolimatta mutta selvästi aiempia vuosia vähemmän. Rakennusalan suhdanneryhmä ennustaa korjausrakentamisen kasvun nopeutuvan jonkin verran lähivuosina.

Maa- ja vesirakennusinvestoinnit lisääntyivät viime vuonna poikkeuksellisen voimakkaasti julkisten investointien tukemina. Myös tänä vuonna maa- ja vesirakentaminen lisääntyy. Vuonna 2022 maa- ja vesirakentamisen ennustetaan hieman vähenevän.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt