Verkkouutiset

Asiantuntijat Ylelle: Vanhustenhoidon ongelmia ei tunnusteta

Asiantuntijoiden mukaan pelkkä suositus tuskin parantaa palvelujen laatua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Esperin, Mehiläisen ja Attendon hoivakotien sekä hieman myöhemmin myös kotihoidon ongelmat tulivat päivänvaloon keväällä 2019. Asiantuntijoiden mukaan konkreettiset toimet vanhusten tilanteen parantamiseksi ovat kuitenkin puuttuneet, Yle uutisoi.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) sekä Kuntaliitto ovat julkaisseet muutamia viikkoja sitten uudet vanhuspalvelujen laatusuositukset. STM on julkaissut myös Ikäohjelman, joka ulottuu kymmenen vuoden päähän, vuoteen 2030 asti.

Gerontologian professori Marja Jylhän ja sosiaaligerontologian emeritaprofessori Marja Vaaraman mukaan suosituksissa ei kuitenkaan tunnisteta tai tunnusteta nykyisiä ongelmia, esimerkiksi vanhusten palvelujen alibudjetoinnista. Heidän mukaansa suosituksista puuttuvat myös konkreettiset keinot tilanteen parantamiseksi.

– Kaiken kaikkiaan huonosti löydetään välineitä, joilla palveluita voisi parantaa. On vaikea uskoa, kuinka suositus voisi parantaa palvelujen laatua,  Jylhä toteaa.

Jylhän mukaan tekojen puuttuminen johtuu siitä, että nuoret laitetaan vanhusten edelle ja vanhusten palvelut nähdään lähinnä säästökohteina. Hänen mukaansa vanhuutta karsastetaan yhteiskunnassa.

– On melkein hullunkurista, että ikääntyminen mainitaan aina julkisen talouden uhkana, ja vanhat ihmiset kulueränä. Kuluja tulee paljon muustakin, esimerkiksi koulutuksesta, liikunnasta ja kulttuurista. Miksi vain ikääntyminen on aiheellinen keskustelunaihe julkisen talouden kestävyyden yhteydessä? professori Jylhä kysyy.

Professorit ehdottavat palvelujen parantamiseksi muutamia keinoja. Heidän mukaansa vanhuspalvelujen kehittämistä tulisi arvioida ja suunnitella kokonaisuutena. Lisäksi tulisi siihen varata riittävä rahoitus. Kotihoidon kattavuutta ja laatua tulisi myös heistä parantaa. Lisäksi hoivakotiin tulisi olla heistä mahdollisuus mennä, kun kotona asuminen ei ole enää hyvä ratkaisu. Tuetun asuminen muotoja tulisi heistä myös kehittää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)