Verkkouutiset

Terroristien varoitetaan turvautuvan 3D-tulostettuihin aseisiin

Viranomaisten on varauduttava 3D-tulostettujen aseiden uhkaan, sanovat tutkijat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Asiantuntijat varoittavat 3D-tulostettujen aseiden yleistyvän jatkossa, kertoo The Independent. Varsinkin Saksan keskiviikkoinen synagoga-isku, jossa tekijä ampui kaksi ihmistä 3D-tulostetuilla aseilla, on nostanut aiheen julkiseen keskusteluun.

Synagogaan iskenyt Stephan Balliet on omien sanojensa mukaan valmistanut aseita kotonaan jo vuosikausien ajan.

–  Kaikki mitä tarvitset on viikonlopun verran aikaa ja 50 dollaria materiaaleihin, Balliet kuvaili aikaisemmin julkaistussa nettikirjoituksessaan.

Nyt lontoolaisen International Centre for the Study of Radicalisation-tutkimuslaitoksen tutkijat varoittavat 3D-tulostettujen aseiden muodostamasta turvallisuhkasta. Tulevaisuudessa myös muut terroristit saattavat tukeutua tulostettuihin aseisiin, ja tutkija Blyth Crawfordin mukaan viranomaisten on syytä varautua tähän.

– Aseiden piirrustukset ovat liikkuneet jo pitkään, mutta niistä tulee yhä halvempia kehittää, Crawford sanoo.

– Koska hän (Balliet) ei onnistunut verisemmän iskun toteuttamisessa, on vaarana se, että 3D-aseistettujen terroristien uhkaa ei tämän jälkeen vielä sisäistetty, sanoo tutkija Rajan Basra.

Britanniassa tuomittiin syyskussa ensimmäinen 3D-aseen tulostamisesta syytetty henkilö.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)