Verkkouutiset

Ottamalla koronapassin käyttöön tilaisuuden järjestäjän ei tarvitse noudattaa uusia rajoituksia. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Asiantuntijat IS:lle: Uudet rajoitukset tarpeellisia

Professori Olli Vapalahden ja Rokotetutkimuksen keskuksen johtaja Mika Rämetin mukaan on tärkeää, että rajoitukset keskittyvät erityisesti rokottamattomiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsigin yliopiston Zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti ja Rokotetutkimuskeskuksen johtaja, professori Mika Rämet kertovat Ilta-Sanomien haastattelussa, että uudet rajoitukset ovat nyt tarpeen.

Vapalahden mukaan nyt voimaan tulleet uudet rajoitukset ovat tarpeellisia ja ne kannustavat rokottamattomia hankkimaan rokotuksen.

– Rajoituksista on kahdenlaista hyötyä: ne rajoittavat leviämistä todennäköisimmissä leviämistilanteissa ja toisaalta se, että niitä voidaan niin sanotusti kiertää koronapassilla, tarjoaa rokottamattomille lisäkannustimen rokottautua, sanoo Vapalahti IS:lle.

Myös Rämetin mukaan uudet rajoitukset ovat tarpeen sairaalahoidon kuormituksen vähentämiseksi. Hän kuitenkin korostaa, että rajoitusten tulisi keskittyä erityisesti rokottamattomiin, eikä rokotettujen elämää tulisi enää rajoittaa.

Haastattelussa kumpikin korostaa, että paras tapa vähentää sairaalahoidon painetta on nostaa rokotuskattavuutta. Rämetin mukaan sairaalahoidon tarve puolittuisi, jos rokotuskattavuus nousisi kaikissa ikäryhmissä noin neljä prosenttia.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto ilmoitti torstaina uusista yleisötilaisuuksia koskevista rajoituksesta. Päätöksellä rajoitetaan sisätiloissa seisomakatsomojen henkilömäärää niin, että tilaisuudessa voi olla enintään 20 henkilöä, joilla ei ole istumapaikkaa. Istumapaikallisten katsomojen osallistujamäärää ei rajoiteta. Rajoitukset koskevat lisäksi sisätiloissa järjestettäviä yhteislaulutilaisuuksia, jotka ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvion mukaan koronaviruksen leviämisen kannalta korkeariskisiä tapahtumia. Jos yhteislaulutilaisuuteen osallistuu yli 20 henkilöä, tilaan saa ottaa enintään puolet muun lainsäädännön nojalla tilaan hyväksyttävästä enimmäisosallistujamäärästä. Yhteislaulutilaisuudella tarkoitetaan tilaisuutta, jonka pääasiallista sisältöä on yhteislaulu. Päätös koskee myös yhteislaulutilaisuuksia, joissa on istumapaikat.

Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan uusia 19.11. uusia koronavirustartuntoja kirjattiin 1[nbsp]191 kappaletta. Sairaalahoidossa koronan vuoksi oli 277 potilasta. Tehohoidossa heistä oli 41 potilasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)