Verkkouutiset

Isorokkovirusta säilytetään edelleen kahdessa turvalaboratoriossa, jotka sijaitsevat Yhdysvalloissa ja Venäjällä. LEHTIKUVA / SEPPO SAMULI

Asiantuntijan varoitus: Delta on isorokkoakin tartuttavampi

Molemmat virustaudit leviävät pisaratartuntana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronaviruksen Delta-muunnos on jopa puolet isorokkoa tartuttavampi, Maailman terveysjärjestö WHO:ssa 1970-luvulla isorokon hävittämistä johtanut tohtori Larry Brilliant sanoo.

Hän on jakanut Twitterissä kuvan eri virusten tartuttamis- eli R-luvuista. R-luku tarkoittaa sitä, kuinka monta muuta jokainen sairastunut keskimäärin tartuttaa.

Uuden Delta-muunnoksen R-luku on noin jopa 5-8, mikä tarkoittaa, että yksi tartunnan saanut sairastuttaa noin keskimäärin noin viidestä kahdeksaan ihmistä. Alkuperäisen, Wuhanista lähteneen virusmuodon osalta luku oli 2.4-2.6.

– Tämä voi auttaa hahmottamaan sitä, kuinka monta ihmistä virukset keskimäärin tartuttavat, mukaan lukien koronaviruksen eri muunnokset, Larry Brilliant havainnollistaa Twitterissä.

– Isorokon R-luku oli 1970-luvulla noin 3,5–4,5, joten Delta-muunnos on tartuttavampi kuin isorokko, hän sanoo.

Isorokko hävitettiin luonnosta WHO:n rokotuskampanjan avulla vuonna 1980. Sen ensioireet ovat hyvin samanlaisia koronan kanssa: korkea kuume, pään- ja selkäsärky sekä väsymys. Muutaman päivän kuluttua alkaa ilmaantua ihottumaa ja rakkuloita.

Isorokon kuolleisuus on huomattavasti koronaa suurempi, sillä keskimäärin noin joka kolmas isorokkoon sairastuneista menehtyi tautiin.

– Delta-muunnos on tartuttavampi kuin isorokko, sanoo isorokon hävittämistä johtanut tiedemies. Tätä asiantuntijatodistusta ei voi ylittää. Delta-muunnos on pirun vakava.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)